”Ei siinä mitään erityistä” – leijonapelaaja sai NHL- ja liigasopimuksen vain parin päivän sisällä toisistaan – pakin kotimaan seuravalinta saattoi yllättää
LAHTI. Monen kulmakarvat saattoivat kohota ihmetyksestä ylös, kun Dallas Stars tiedotti aiemmin syksyllä tehneensä yksivuotisen sopimuksen seuralle hyvinkin tutun Julius Hongan kanssa. Viime kaudella JYPissä pelanneen pakin sopimus ei yksinään ollut suuri kummajainen, mutta heti perään Pelicans tiedotti napanneensa leijonapuolustajan Lahteen lainalle.
Dallas-pahvi tuli julki 30. lokakuuta, toistaiseksi voimassa olevasta Pelicans-lainasta tiedotettiin 2. marraskuuta.
– Ei siinä mitään erityistä. Arki on aika samanlaista, kovaa treeniä ja peleihin valmistautumista. Asia kerrallaan nyt täällä ja kun tulee tietoa, että miten hommat etenevät Amerikan puolella, niin sitten keskityn sinne. Nyt keskitytään tähän Suomessa pelaamiseen, se on tärkeintä nyt, Liigassa tällä kaudella kahdessa pelissä jo tehot 1+3=4 tehnyt tähti sanoo viitaten pahvien allekirjoittamiseen ja liigakauden tapahtumiin.
Pussinokkainen lauma on ollut yksi liigakauden piristysruiskeista, kun se keikkuu Liigassa seitsemäntenä. Ennen perjantaita joukkue oli peräti neljäntenä, mutta viiden voiton jälkeen tullut ohipeli KooKoota vastaan ja sen 2-5-tappio romuttivat asemia hitusen.
– Täällä on ollut tosi hyvä olla, Honka kertoo ensiksi Lahdesta.
– On otettu hyvin vastaan ja fasiliteetit ovat hyvät. Joukkue on hyvä ja vaatimustasoa on, taalaliigassa kahden kauden aikana 48 peliä pistein 5+14=19 (+8) pelannut suomalainen kehuu päävalmentaja Tommi Niemelän johtamaa laumaa.
Jyväskylän sijaan Lahteen päätymisen taustalla ei siis ollut mitään kummallisuuksia.
– Täällä autetaan jokaista pelaajaa eteenpäin.
– Fiilikset ja meininki on ollut tosi hyvää. Ei jäädä yksittäisiin tappioihin, vaan haetaan työnteon kautta voittoja, Honka näkee viitaten perjantain KooKoo-tappioon ennakoiden samalla lauantain Tappara-peliä.
Viikonlopun avauskoitos, KooKoo-peli meni plörinäksi Pelicansin osalta kauttaaltaan.
– Jäätiin kamppailussa jälkeen, pitää olla kovempi, jos meinataan voittaa kamppailujoukkueita vastaan. Lauantaina pelataan uudestaan, silloin pitää olla tosi paljon parempi, pakki huokaa.
KooKoo-tappion hyvä puoli oli Pelicans-lasien läpi tarkasteluna taiston antama oppitunti.
– No joo, kyllä totta kai.
Henkilökohtaisessa valossa Honka on esiintynyt kahdessa Pelicans-pelissä edukseen.
– Alku oli perjantaina ihan ookoo, joissain syötöissä pitää olla parempi. Kokonaisvaltaista pelaamista pitää yksinkertaistaa tappioasemassa. Kyllä se siitä sitten lähtee.
– Itse pääsin remmiin puolisentoista viikkoa sitten, ja tää oli vasta toinen peli.
Pelicans on Liigan paras ylivoimajoukkue, mutta perjantaina siitäkään ei tahtonut tulla mitään.
– Kyllähän meidän sitä pitää parantaa, vaikka tulosta on tullut. Kolmannessa erässä KooKoolla oli puolitoistakertaa enemmän paikkoja kuin meillä, meidän ylivoimalla siis.
Liiga jatkuu jo lauantaina:
JYP-Jukurit 17.00
KooKoo-HPK 17.00
Pelicans-Tappara 17.00
SaiPa-TPS 17.00
Sport-Ilves 17.00
Kärpät-HIFK 18.00
Lukko-Ässät 18.30
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia