Auts! KooKoo ehti jo mainostaa joulukuun kotiotteluitaan, mutta pelataanko niitä?

© Kuva: Pekka Mäntylä

KooKoo saattaa olla seuraava Liiga-joukkue, joka joutuu siirtämään joulukuun kotiotteluitaan.

Ottelusiirtoihin viittaa Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmän maanantaina kertoma tieto, että maakunta on siirtynyt koronaviruksen leviämisvaiheeseen ja rajoitustoimia tullaan julkaisemaan tiistaina 1.joulukuuta.

Rajoitustoimet tulevat tiedotteen mukaan koskemaan tapahtumia ja yleisiä kokoontumisia, julkisten tilojen käyttöä, opetuksen järjestämistä ja ryhmäharrastustoimintaa. Toimenpiteet on tarkoitus saattaa täytäntöön 2.joulukuuta ja ne olisivat voimassa kolme viikkoa.

KooKoo ehti maanantaina jo mainostaa Twitter-tilillään joulukuun viittä kotiotteluaan, mutta ne asettuvat ajanjaksolle 4.-18.joulukuuta, eli keskelle mahdollisia rajoitustoimia.

Sunnuntaina kotiotteluidensa siirrosta tiedottivat Ilves ja Tappara. Tamperelaisjoukkueiden ottelusiirtojen taustalla oli Pirkanmaan siirtyminen koronaviruksen leviämisvaiheeseen.

Jo aiemmin joulukuun kotiotteluitaan ovat joutuneet vastaavasta syystä siirtämään HIFK ja Pelicans.

Kauden alussa asiasta joutui kärsimään Vaasan Sport, joka pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa kotihallissaan vasta 13.marraskuuta.