Ässät tiedottaa karuista talousluvuista: Loppukaudesta synkkä ennustus – ”Selviytyäksemme, meidän tulisi saada…”

Ässät on jatkanut keväällä aloittamaansa aktiivista ja avointa talousviestintää.
Porilaisseura kertoo perjantaina nettisivullaan julkaisemassaan tiedotteessa, että sen liikevaihto laski touko-lokakuussa 18,7 prosenttia. Tarkkoina euroina liikevaihto oli ajanjaksolla 2 587 391,96 euroa, kun vuosi sitten vastaavana ajankohtana summa oli 3 183 862,22 euroa.
Ässät kertoo marraskuun näyttävän vieläkin synkemmältä, sillä seura arvioi kuukauden liikevaihdon laskuksi peräti 60 prosenttia. Myös koko tilikauden liikevaihto tulee tämänhetkisen arvion mukaan laskemaan selvästi enemmän kuin Ässien aiemmin arvioima 20 prosenttia.
Merkittävin tekijä liikevaihdon kehityksessä on Ässien mukaan tulevien otteluiden ja tapahtumien myynnin onnistuminen. Koronaviruspandemia ja liiketoimintaan kohdistuvat rajoitukset ovat sen suhteen merkittävässä roolissa.
Ässät kertoo lokakuun kuuden ottelutapahtuman myynnin laskeneen rajusti vuoden takaisesta: se oli yhteensä 148 640,19 euroa, kun vuosi sitten kuuden ottelun myynti oli 339 799,15 euroa. Ottelutapahtumien myynti on siis laskenut 56 prosenttia vertailuajankohtaan nähden.
Kuuden kotiottelun lopullinen tulos on yhteensä 26 180 euroa tappiollinen.
– Tilikauden ensimmäisen puoliskon osalta voidaan olla suhteellisen tyytyväisiä siihen, miten taktiikkamme on vallitsevassa tilanteessa onnistunut, toteaa Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen ja jatkaa:
– On kuitenkin ilmeistä, että talouden suurimmat haasteet osuvat tilikauden jälkimmäiselle puoliskolle. Vallitsevan tilanteen takia meiltä on riisuttu tapahtumaliiketoiminta lähes tyystin pois. Jälkimmäisellä puoliskolla liiketoimintamme nojaa vahvasti otteluihin ja on nähtävissä, että yleisömäärän raju pudotus aiheuttaa meille suuria haasteita. Selviytyäksemme, meidän tulisi saada yleisö palaamaan ottelutapahtumaan ja erityisesti VIP-palveluiden osalta pitäisi tapahtua merkittävä parannus.
Ässien tiedote taloustilanteestaan löytyy kokonaisuudessaan seuran nettisivulta täältä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!