Uskomatonta: Viime kaudella pelaamatta ollut suomalaistähti tehoilee Liigassa, NHL-pamppu ylisti: “Näyttää hyvältä – odotamme sitä, koska hän on hyvä pelaaja”
Juuso Välimäen tarina ei ole mikään ihan perinteisin mahdollisin. Nokialaislähtöinen pakki on nakuttanut Ilveksessä tällä kaudella kahdeksassa liigapelissä messevät tehot 2+8=10 (+9). Oudon kovasta vireestä tekee se fakta, ettei pelaaja pelannut viime kaudella otteluakaan loukkaantumisen takia.
– Meille on tärkeää, että hän saa pelejä. Hän ei ollut pelannut pitkiin aikoihin. Annamme hänen pelata, annamme hänen käsitellä kiekkoa, annamme hänen palata pelitilanteisiin käsiksi, annamme hänen tuntea olonsa luottavaiseksi, Calgaryn GM Brad Treliving sanoi Calgary Sunin haastattelussa viitaten siihen, mitä hän haluaa Välimäeltä Ilves-lainan aikana.
– Hän näyttää hyvältä jäällä – mutta odotamme sitä, koska hän on hyvä pelaaja.
Välimäki itse sanoi Ilveksen sivuilla aiemmin, ettei hän koskaan olisi arvannut liigadebyyttinsä tapahtuvan tällaisessa tilanteessa 22-vuotiaana.
– Uskon, että tässä tilanteessa kaikki voittavat tämän yhtälön ansiosta. Pelaaminen Ilveksessä auttaa uraani suuresti ja uskon, että voin auttaa Ilvestä keräämään pisteitä.
Trelivingkin painotti liigapeleissä luutimisen merkitystä.
– Välimäellä on sitten pelejä alla hänen palatessaan tänne. Hän tuntee olonsa luottavaisemmaksi. Pelaamista ei voi korvata millään tavoin, ja pelaaminen Ilveksessä on hyvä asia.
Välimäen Ilveksen ykköspistemiehen asemasta GM ei ole yllättynyt.
– Ei siihen tarvita mitään erityistä nähdessämme, kuka on paras pistemies, GM heitti lopuksi.
LUE MYÖS:
Yllättävä veto: Ilves purki nuorten maailmanmestarin sopimuksen – kansa ihmeissään: “Eipä taida tämän keissin taustat aueta enempää, mutta ei hyvä juttu…”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta