“Uran loppuminen tuntui maailmanlopulta” – liigahyökkääjän ura päättyi pahamaineisen pakin kovaan taklaukseen, nykyinen golfari ei katkeroidu enää

SaiPassa vielä kaudella 2018-19 pelannut yhdysvaltalainen Roy Radke (arkistokuvassa) hävisi liiga- ja jääkiekkokaukaloista äskettäin vähin äänin. Pelaaja sai 14. syyskuuta 2018 kovan taklauksen KooKoon kovaotteiselta jäähykeisari Martin Bergeriltä, ja tuohon taklaukseen yhdysvaltalaisen ura päättyi.
– Uran loppu pisti minut todella outoon jaksoon elämässäni. Uran loppuminen tuntui lisäksi maailmanlopulta. Minun piti laittaa tavoitteeni uusiksi koko elämässä, Radke kertoo The Bradley Scoutille.
OHL:ää Kanadassa kausina 2014-17 pelannut laituri oli Lappeenrannassa kaksi kautta takoen kaikkiaan 54 pelissä tehot 7+6=13 (-17).
Vakavan aivotärähdyksen saanut pelaaja kertoo, että nyt hän luo uraa kilpagolfin parissa kotimaassaan Illinoisissa.
– Suoraan sanottuna en voisi toivoa itselleni nyt parempaa tilannetta. Hetkeen en ollut missään joukkueessa, mutta nyt ympärilläni on kannustavia ihmisiä. He auttavat minua menemään eteenpäin.
Chicago Blackhawksin kesän 2015 kuudennen kierroksen 164. varaus ei siis tunnu olevan katkera. SaiPassa irtosi vastuuta kunnolla, ja kausi 2017-18 johti komeasti puolivälieriin asti. Niissä TPS oli lopulta parempi.
– Sain pelata niin paljon kuin halusin. NHL:ssä ei välttämättä olisi ollut niin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maalivahdille ulosajo SM-liigassa! Sarjakärki jäi jyrän alle
- Tässä on Leijonien maalivahti Ruotsia vastaan
- Kanadalle iso takaisku? Cale Makar ei ehkä pelaa – paikkaaja tulossa tilalle
- HPK vahvistuu maalivahdilla – sopimus myös ensi kaudesta
- Kuka on Leijonien maalissa Ruotsia vastaan? ”Juusella oli vaikea päivä”
- IS: Ryan Lasch on kaupan – järisyttävä hintalappu!
- Nyt tuli puskista – viime kauden floppi palaa Liigaan!
- Maalitykki Antti Kalapudaksen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Pohjois-Amerikassa ylistetään yllättävää Leijonat-pelaajaa: ”Osoitti kuuluvansa tänne”
- Ruotsalaislegenda Mats Sundin jyrähtää: ”Suomesta on tullut melkein isoveli”
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Maalitykki Antti Kalapudaksen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli