Hirvittävä vuosi! Syöpää sairastava Antti Törmänen: ”Taistelen elämästäni ja koko perheemme olemassaolosta”
Kuva: Juha Tamminen
Vuosi 2020 on ollut Antti Törmäselle, sekä koko hänen perheelleen sanalla sanoen hirvittävä.
Sveitsin pääsarjaseura EHC Biel-Biennen päävalmentajana kaudesta 2017-18 lähtien toiminut Törmänen ja hänen vaimonsa Minna sairastuivat maaliskuussa koronavirukseen.
Se ei kuitenkaan ollut Leijonien kevään 1995 maailmanmestarin vuoden pahin uutinen, sillä hänellä diagnosoitiin heinäkuussa sappirakon syöpä.
– Minulle on tehty polvioperaatioita ja selkäleikkaus päätti peliurani, mutta nyt taistelen elämästäni ja koko perheemme olemassaolosta, Törmänen toteaa Berner Zeitung -lehdelle.
Törmänen kertoo diagnoosin tuntuneen surrealistiselta: Hän tunsi jotain olleen vatsassa vialla, mutta syövän mahdollisuus ei käynyt mielessäkään.
Syyskuussa 50 vuotta täyttänyt Törmänen on läpikäynyt isoja leikkauksia, joissa on poistettu osa maksasta, sekä imusolmukkeita. Hän käy myös kemoterapiahoidoissa.
– Hyväksyn fyysisen puolen tästä, mutta vaimoni, lasteni ja työnantajan kantaman taakan näkeminen sattuu kovasti, Törmänen toteaa ja jatkaa:
– Isänä sitä ei halua peittää kaikkea lapsiltaan, mutta ei myöskään näyttää joka kerta kun on heikko.
Törmänen ei ole taudista huolimatta menettänyt positiivista asennetta elämään. Hän kertoo pyrkineensä parantamaan fyysistä kuntoaan pyöräilemällä ja kävelemällä. Hän käy myös Biel-Biennen kotiotteluissa.
Iltaisin ennen nukkumaanmenoa Törmänen visualisoi tavoitteensa: kuinka hän kaataa syövän, palaa valmennustehtäviin ja terveeksi isäksi pojilleen.
– Haluan sitä kohti ja pystyn näkemään valon. Näen sen jokaisena päivänä, Törmänen vakuuttaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SaiPan kokoonpanossa iso muutos – supertähti ulkona!
- Kanadalaisjärkäle lähti Lukosta – uusi osoite selvisi
- Lähde: Valtteri Puustisen uusi seura selvillä!
- Huippu-uutinen! Suomalaislupaus kutsuttiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus: testisopimus AHL-seuran kanssa
- IL: Niko Huuhtanen palaa Liigaan!
- Leijonien MM-valmistautuminen alkaa – leiriryhmä julki
- Sport löi tiskiin huippuhankinnan – Haaviin tehomies Ruotsista
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!