Nuori maajoukkuekiekkoilija törmäsi tolppaan karmivin seurauksin – ”Pelaajalla on todettu selkäydinvamma”

Norjalaismediat Nettavisen ja VG kertoivat maassa sattuneesta hirvittävästä kiekkotragediasta maanantaina. Frisk Askerin junioripelaaja Mats Hildisch törmäsi viikonloppuna seuran junnujen pelissä tolppaan ”niin kovaa kuin se on mahdollista” tuhoisin seurauksin.
Norjan jääkiekkoliiton eräs jäsen, Ottar Eide kertoi, että pelaajalla oli tapauksessa lisäksi niin huonoa onnea kuin vain siinä tilanteessa oli mahdollista. Myöhemmin pomo kertoi lisätietoja pelaajasta – ja ne olivat karmivia:
– Kaikkien tutkimusten jälkeen pelaajalla on todettu selkäydinvamma. Se on johtanut halvaantumiseen.
Vuonna 2002 syntynyt Hildisch ehti nousta tällä kaudella Frisk Askerin edustusjoukkueeseen ja lisäksi hän edusti Norjaa U18- ja U16-maajoukkueissa.
Lauantain ottelu keskeytettiin tapauksen jälkeen, ja pelaaja leikattiin sunnuntaina. Seura vahvisti tapahtuneen kotisivuillaan, mutta Frisk Askerin toimitusjohtaja Nicolay Sorensen ei suostunut kommentoimaan asiaa aiemmin enempää, koska vammojen laadusta ei ollut heti tarkkaa tietoa. Pelaajatkaan eivät saaneet kertoa tapauksesta mitään.
Esimerkiksi MM-kisakävijä, norjalaislegendoihin lukeutuva Anders Bastiansen puhui tapauksesta hurjaan sävyyn.
– Olen pelannut kauan, mutten muista kokeneeni mitään vastaavaa koskaan. Tuollaisesta kuullessaan järkyttyy sekä pelaajan että tämän perheen takia, Norjaa MM-jäillä ensimmäisen kerran keväällä 2006 edustanut Frisk Askerin konkari sanoi.
Sitä Sorensen kuitenkin painotti, että halli on yhtä turvallinen siinä missä muutkin. Frisk Askerin miesjoukkue pelasi hallissa sunnuntaina normaaliin tapaan voittaen Grunenin 5-1.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!