NHL:n viime vuosikymmenen dynastia muutosten tuulissa – jopa kolme pelaajaa vapaille markkinoille samalla oven avauksella?
NHL:n viime vuosikymmenen dynastiajoukkue Chicago Blackhawksissa myllertää kunnolla. Muun muassa mestaripakki Olli Määttä siirtyi Los Angeles Kingsiin, ja nyt jopa kolmen muunkin pelaajan tilanne on hämäränpeitossa.
Joukkue tiedotti kotisivuillaan, ettei se ole tarjonnut kolmelle RFA-pelaajalle perustarjousta – kyseessä ovat rajoitetut vapaat agentit Malcolm Subban, Drake Caggiula ja Slater Koekkoek. Näin kolmikon pelaajista tulee pian rajoittamattomat vapaat agentit.
Seura kertoo toivovansa, että se voisi kirjoittaa vielä Subbanin kanssa pahvin, eikä se sulje pois myöskään Caggiulan tai Koekkoekin palaamista.
Subban voi kuulua Blackhawksin tulevaisuuden merkittäviin maalivahtinimiin, vaikka hän ei 26-vuotiaana ole enää mikään poika. Kanadalainen on torjunut urallaan pääasiassa kakkosvahtina. Myös Kevin Lankinen on tyrkyllä samalle tontille.
Caggiula tehtaili runkosarjan 40 pelissä pisteet 9+6=15 (-3), kahdeksassa pudotuspeliottelussa hän nakutti pinnat 1+3=3 (0). Koekkoek iski 42 runkosarjan pelissä tehot 1+9=10 (+3), yhdeksän pudotuspeliottelun saldo oli 1+2=3 (+4).
Chicagon palkkakatossa ei ole tilaa liikaa. CapFriendy kertoo, että tilaa olisi noin 11 miljoonaa dollaria, ja nyt joukkueen kokoonpanon vahvuus on sivuston mukaan 16/23 pelaajaa.
Joukkue voitti viime vuosikymmenellä mestaruudet kesinä 2010, 2013 ja 2015.
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?