Kova vahvistus! Lähde: Joe Thornton jatkaa kiekkouraansa Euroopassa – vieläpä ilmaiseksi
NHL-legenda Joe Thornton palaa kaukaloon jo tulevana lauantaina, kertoo sveitsiläislehti Neue Zürcher Zeitung.
Lehden mukaan 41-vuotiaan Thorntonin joukkue on Sveitsin pääsarjan HC Davos, jota sentteri on edustanut aiemmin kahteen otteeseen (2004-05, 2012-13) NHL:n työsulkukausilla.
Davosin kannalta Thornton on kätevä vahvistus, sillä hän ei rasita ulkomaalaiskiintiötä, koska omistaa Kanadan lisäksi myös Sveitsin passin. Lähteen mukaan hän aikoo lisäksi pelata joukkueessa ilmaiseksi.
Keskushyökkääjällä ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa NHL-sopimusta, mutta hän vihjasi aiemmin lokakuussa aikovansa pelata taalaliigassa myös tulevalla sesongilla.
Thornton on edustanut San Jose Sharksia kaudesta 2005-06 lähtien ja summasi viime kaudella haipaidassa 70 ottelussa 31 (7+24) tehopistettä.
Viimeisimpien huhujen perusteella konkarin NHL-joukkue saattaa kuitenkin tulevalle sesongille vaihtua, sillä hänen kerrotaan käyneen neuvotteluja Toronto Maple Leafsin kanssa. (lue lisää täältä)
Thornton oli viime NHL-kaudella liigan toiseksi vanhin pelaaja edellään vain maaliskuussa 43 vuotta täyttänyt Boston Bruins-kapteeni Zdeno Chara.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atleetti: Leo Komarovin uusi Liiga-seura selvisi – jymy-yllätys!
- KooKoosta lähtenyt Radek Koblizek löysi uuden seuran
- Patrik Laineesta kantautui loistouutisia!
- IL: Tapparan valmennustiimi hahmottuu – tämä mies mukaan
- Tre Kronorille karmea uutinen – NHL-tähden olympiaturnaus vaarassa!
- Kultaleijona: lähtöpassit NHL:ssä!
- Hurja paljastus: Rangersilta tyly ilmoitus Artemi Panarinille
- NHL:ssä vaihtokauppa: Anaheim Ducks hankki lisää ilkeyttä hyökkäykseensä
- NHL:ssä kuhisee! Kaupataanko Ruotsin olympiapuolustaja viimein?
- Kumpi vetää pidemmän korren? MTV: Jokerit ja HIFK kilpailevat samasta vahvistuksesta
- Liiga-provot: HIFK on sarjan suurin huijari
- SS: Tapparan huippulupaus siirtyy kilpailijan leiriin!
- KalPalle kaksi huippuvahvistusta
- Jokerit-tähti ilmiliekeissä: rikkoutuuko kaikkien aikojen Mestis-ennätys?
- Urheilucast: Tappara valmistelee järisyttävää sopimustarjousta Liigan pistehirmulle
- Ruotsalaisesta NHL-vahdista leviää järkyttävä huhu: ”Meitä kuvottaa”
- HIFK:n tähtihyökkääjä: pitkä pelikielto
- Missä ura jatkuu? Liigan maalipörssin voittaja vapaille markkinoille
- Lähde: Suomalaistaiturin perässä useat huippuseurat: ”Houkutteleva pelaaja”
- Yllätyshankinta: Suomalaisvahti siirtyy Pohjois-Amerikasta Liigaan!