Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF perui torstain kokouksestaan ison osan tulevan kauden turnauksistaan.

Valko-Venäjällä ja Latviassa ensi keväänä järjestettäväksi suunniteltujen miesten MM-kisojen varalle perustetaan lisäksi asiantuntijaryhmä, joka arvioi kisojen koronapandemian sekä Valko-Venäjän epävakaan poliittisen tilanteen kantilta.

– Hallitus päätti perustaa asiantuntijaryhmän arvioimaan kevään 2021 MM-kisojen tilannetta kokonaisuutena. Ryhmä esittää oman näkemyksensä IIHF:n hallituksen seuraavassa kokouksessa, joka pidetään marraskuussa, kertoi IIHF:n hallituksen varapuheenjohtaja Kalervo Kummola liiton tiedotteessa.

– Päätöksiä kevään MM-kisojen kohtalosta voidaan siis odottaa aikaisintaan marraskuussa, Kummola vahvistaa.

Vuoden 2021 MM-kisat on alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus pelata Valko-Venäjän Minskissä sekä Latvian Riikassa 21. toukokuuta – 6. kesäkuuta välisenä aikana.