Tuukka Raskin päätös kohahdutti Bostonissa – paikallislehdeltä raju väite: ”Jotkut asiat eivät muutu”
NHL-seura Boston Bruinsin tähtimaalivahti Tuukka Raskin päätös jättää joukkueensa kesken pudotuspelien on herättänyt valtavasti keskustelua – puolesta ja vastaan.
Urheiluhullun kaupungin paikallislehti Boston Globen toimittaja Kevin Paul Dupontilta ei heru täyttä ymmärrystä perhesyiden vuoksi NHL-kuplan jättänyttä suomalaiskonkaria kohtaan. Toimittaja pitää jopa parhaana ratkaisuna sitä, että osapuolet lähtevät kauden jälkeen eri teille! Dupontin mielestä Rask on osoittanut liian monta kertaa, ettei tähän voi luottaa tärkeillä hetkillä.
– Uusi NHL tai ei, jotkut asiat eivät vanhene koskan. Yksi niistä on se, että GM ja valmentaja tietävät, kehen voivat luottaa hyvinä ja huonoina aikoina, ja ennen kaikkea pudotuspelien aikaan, Dupont puuskahtaa.
33-vuotias Rask jätti edellisen kerran joukkueensa kesken runkosarjan alun vuonna 2018, jolloin syynä olivat niin ikään perheasiat. Kaikki eivät tunnu ymmärtävän tällaista käytöstä varsinkaan seitsemän miljoonaa dollaria kaudessa tienaavalta supertähdeltä, jonka odotetaan olevan mestaruudesta kamppailevan joukkueensa tuki ja turva varsinkin kauden ratkaisuhetkillä.
– Kaikki tämä viittaa siihen, että Rask ei välttämättä ole täällä kun kausi 2020-21 alkaa. Osapuolten on aika kätellä, säilyttää hyvät muistonsa ja siirtyä tilanteeseen, joka olisi helpommin ennustettavissa molempien kannalta, Dupont jyrähtää.
Raskin nykyinen sopimus umpeutuu ensi kauden jälkeen. Alunperin Toronto Maple Leafsin 1. kierroksella vuonna 2005 varaama suomalainen on edustanut Bruinsia koko kaudella 2007-08 käynnistyneen NHL-uransa ajan.
LUE MYÖS: Tuukka Raskin lähtö puhuttaa – ex-GM lataa: ”Vaikea pala nieltäväksi faneille”
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä