TPS kiinnitti nuorten MM-kultavahdin! ”Kirkas tavoite NHL:ssä”

© Kuva: Getty Images

Turun Palloseura uutisoi tiistaina solmineensa lainasopimuksen Buffalo Sabresin palkkalistoille kuuluvan maalivahti Ukko-Pekka Luukkosen kanssa.

Liiga-kauteen valmistautuvalle turkulaisseuralle maalivahtiosaston täydentäminen tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun Rasmus Tirrosen yläraajavamma vaati leikkaushoitoa ja arvioilta 4-6 viikon toipumisajan. TPS:n ja Luukkosen välinen lainasopimus on voimassa Tirrosen poissaolon ajan, minkä jälkeen tilannetta tarkistetaan uudelleen.

– Luukkonen on varmasti yksi Suomen lupaavimmista maalivahdeista. Kyseessä on moderni ja isokokoinen maalivahti, jonka kirkas tavoite on NHL:ssä. Olemme iloisia, että Ukko-Pekka valitsi TPS:n ja vastaavasti uskon, että me voimme tarjota hänelle optimaaliset olosuhteet kehittymiseen, TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio kommentoi tuoretta hankintaansa.

193-senttinen ja 89-kiloinen Luukkonen on NHL-seura Buffalo Sabresin sopimuspelaaja. Viime kaudella hän pelasi sekä AHL:ssä Rochesterin paidassa, että ECHL:ää Cincinnatin riveissä. Nuori maalivahti on voittanut urallaan MM-kultaa alle 20- sekä alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa.

21-vuotias Luukkonen on Sabresin 2. kierroksen 54. varaus kesältä 2017.

Lähde: TPS:n kotisivut