NHL:n kesän 2018 varaustilaisuuden ykkösnimi, ruotsalainen Rasmus Dahlin oli Aftonbladetin laajassa haastattelussa.

Buffalo Sabresia edustava Dahlin kertoi ruotsalaislehdelle muun muassa harjoittelustaan.

− Haluan kehittää fysiikkaani saadakseni paremman laukauksen ja ollakseni vahvempi kamppailutilanteissa ja oman maalin edessä. Samalla en kuitenkaan halua menettää nopeuttani ja ketteryyttäni, Dahlin sanoi.

Dahlin on pelannut NHL:ssä nyt kaksi kautta. Debyyttikaudellaan Dahlin teki 82 ottelussa tehot 9+35=44. Toisella kaudella Dahlin pelasi 59 peliä, joissa syntyivät pisteet 4+36=40. Dahlin on 189-senttinen, mutta voimaa voisi hänen itsensä mukaan olla enemmän.

− Jos haluan tulla yhtä hyväksi kuin Victor Hedman tai Nicklas Lidström, pitää minun painaa enemmän kuin 93 kiloa, Dahlin totesi.

Yksi Dahlinin kehityskohteista on laukaus. Hänen onnekseen Sabresissa pelaa eräs maanmies, joka tunnetaan erinomaisesta kudistaan.

− Hion yksityiskohtia tekniikassa. Yritän matkia Victor Olofssonia, tarkkailen häntä paljon ja teen perässä. Hän on luonnonlahjakkuus ja tavattoman hyvä laukomaan erilaisista paikoista, Dahlin kehui.

Buffalo Sabres on kokenut viime aikoina suuria muutoksia. Seuran GM Jason Botterill sai potkut, ja hänen kanssaan samaan aikaan sai lähteä 30 muuta Sabresissa työskennellyttä henkilöä.

Joukkueen kapteeni, huippusentteri Jack Eichel kritisoi aiemmin kesällä Sabresin tempoilevaa toimintaa ja jatkuvaa taaperrusta NHL:n pohjakastissa.

Dahlinilta kysyttiin Eichelin kommenteista.

− Ymmärrän häntä, hän on ollut joukkueessa pari kautta pidempään kuin minä. Hän on kyllästynyt häviämään, Dahlin sanoi.

Suuren ravistelun jälkeen voi kuitenkin mennä hyvä tovi ennen kuin Sabres alkaa voittaa pelejä.

− Meillä täytyy olla kärsivällisyyttä. Organisaatiossa vaaditaan muutosta, ja olen asennoitunut siihen täysillä, Dahlin vakuutti.

− Meillä on nuori ja lahjakas ryhmä, joka jatkaa kehittymistään. Tiedän, että tästä tulee vielä hyvä, ruotsalaispakki päätti.