Liiga-seurat ovat olleet koronaviruspandemian myötä suurissa vaikeuksissa ja tiistaina esimerkiksi JYP ja varsinkin HIFK kertoivat tehneensä päättyneellä tilikaudellaan merkittävät tappiot.

Ässien Liiga-joukkueen taustayhtiö HC Ässät Pori Oy:llä oli sen sijaan keskiviikkona huomattavasti mukavampia uutisia. Porilaisseura kertoo nettisivullaan yhtiökokouksen vahvistaneen kauden 2019-20 tilinpäätöksen tuloksen, joka oli tarkalleen peräti 133 738,54 euroa.

Yhtiön uuteen hallitukseen valittiin Janne Eurén, Mikko Juusela, Reijo Kiskola, Kimmo Suominen ja Jaakko Virtanen. Puheenjohtajaksi valittiin Juusela, joka on toiminut tehtävässä vuodesta 2018 lähtien.

Hallitukseen uutena jäsenenä liittyy Kiskola ja sen jättävät Jali Prihti ja Juha Mäenpää.