NY Rangers -pomo iloitsee ykkösvarausvuorosta: ”Varsinkin tänä vuonna se on erityistä”
New York Rangers voitti tiistain vastaisena yönä järjestetyn arvonnan tämän vuoden varaustilaisuuden ykkösvuorosta ja pääsee varaamaan riveihinsä tulevaisuuden supertähtenä pidetyn kanadanranskalaisen hyökkääjä Alexis Lafrenièren.
Seuran GM Jeff Gorton joukkoineen saikin draft-voiton myötä loistavan lohdutuspalkinnon täysin penkin alle menneestä pudotuspelien karsintasarjastaan Carolina Hurricanesia vastaan.
– Aina kun saa varata ykkösenä – ja varsinkin tänä vuonna – se on erityistä. Meillä oli rankkaa kuplassa. Carolina antoi meille aika kovaa kyytiä niissä kolmessa ottelussa. Mutta olemme innoissamme, että tässä (varausarvonnassa) kävi näin, Gorton iloitsee NHL:n kotisivuilla.
Rangersin draft-onni on ollut parin viime kauden aikana kohdillaan, sillä joukkue pääsi varaamaan viime kesänä kakkosvuorolla. Tuolloin haaviin tarttui muuan Kaapo Kakko. Nyt nuorten superlupausten tähtiloisto saa jatkoa joukkuettaan viime vuosina uusiksi laittaneen Rangersin pukukopissa.
– Asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen. Meillä on vielä paljon töitä tehtävänä, mutta tämä oli hyvä ilta Rangersin faneille. Tätä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut Rangersille. Varaamme ensimmäistä kertaa ykkösenä, Gorton jatkoi.
Alla toistaiseksi varmistunut varausjärjestys. Loput sijat määräytyvät käänteisenä käynnissä olevien pudotuspelien lopullisen järjestyksen mukaan.
1. New York Rangers
2. Los Angeles Kings
3. Ottawa Senators (alunperin San Jose Sharks)
4. Detroit Red Wings
5. Ottawa Senators
6. Anaheim Ducks
7. New Jersey Devils
8. Buffalo Sabres
9. Minnesota Wild
10. Winnipeg Jets
11. Nashville Predators
12. Florida Panthers
13. Carolina Hurricanes (alunperin Toronto Maple Leafs)
14. Edmonton Oilers
15. Pittsburgh Penguins (tai Minnesota Wild)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!