Bruinsin pelaaja sortui älyttömään sikailuun – selitti nyt taklaustaan: “Minulla ei ollut aikomusta laittaa kaveria jäähän tai loukkaannuttaa ketään”
NHL:ssä nähtiin lauantai-iltana brutaali taklaus, jossa ottavana osapuolena oli Tampa Bay Lightningin Yanni Gourde. Laidasta irti ollut, mutta siihen rusikoitu pelaaja jäi Boston Bruinsin Nick Ritchien ruman töötin alle.
Sikailuunsa sittemmin tappelulla joutunut vastaamaan pelaaja selitteli tekosiaan NHL:n kotisivuilla pelin jälkeen.
– Minulla ei ollut aikomusta laittaa kaveria jäähän tai loukkaannuttaa ketään. Olin juuri viemässä taklauksen loppuun ja ajattelin tekeväni sen hyvin pitämällä kädet alhaalla, Bostonin syksyn epäonnistujiin muutenkin lukeutuva Ritchie sanoi ensiksi.
Tietysti kanadalaista taklaajaa ei voi täysin tuomita – pitää muistaa, ettei luistimilla omaa vauhtia oteta pois napsusta.
– Ehkä Gourde ei sitten odottanut taklausta ja hän oli juuri luopunut kiekosta. Pelaan vain omaa peliäni ja tämä on osa kiekkoa. Joskus näitä sattuu, vajaat parimetrinen ja reilut satakiloinen järkäle pyöritteli.
Olkapää edellä laitaan paiskautunut Gourde onneksi pystyi palaamaan askiin päätöserään, vaikka hän keräili itseään töötin jälkeen jäässä pitkään.
– Se oli kova olka olkaa vasten. Liekö rangaistus tuli, kun 100 kiloinen taklaa 80 kiloista, Bostonin päävalmentaja Bruce Cassidy huokasi.
Ritchie sai kaudelleen jatkoaikaa kaupassa, jossa hän siirtyi Anaheim Ducksista Bostoniin. Pelaaja teki runkosarjan seitsemässä Bruins-pelissä tehot 1+1=2 (-2), kahdeksan pudotuspeliottelun saldo on 1+0 (-3).
Tampa voitti lauantai-illan pelin 3-1 siirtyen ottelusarjassa samoin luvuin johtoon. Se iski kolmannen maalinsa Ritchien vitosen aikana ylivoimalla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä