Kaikki 24 NHL:n jatkopeleihin jatkavaa joukkuetta siirtyvät tänä viikonloppuna ”kuplaan”.

Torontossa ja Edmontoninssa järjestetyssä kuplassa on tiukat rajoitukset, sillä pelaajat eivät saa poistua heille varattujen alueiden ulkopuolelle. Pelaajat tulevat viettämään aikaansa pääosin eristettynä hotelleissa tai jäähalleissa. Eristys voi jatkua jopa kaksi kuukautta, jos joukkue etenee lopulta Stanley Cup -finaaleihin.

Suomalaishyökkääjä Patrik Laineen valmistautuminen kuplaan on sujunut hyvissä merkeissä Winnipeg Jetsin harjoitusleirillä. Jetsin maalitykin pelivire ei ole vielä täysin löytynyt, mutta suunta alkaa olla oikea.

– En usko, että olisin vielä omalla tasollani. Olen tottunut pitämään kädessäni aivan eri mailaa tässä kohtaa vuotta. Onhan tämä hieman outoa. Yritin vielä löytää pelini. Uskon, että ammun kiekkoa kuitenkin vielä ihan hyvin – ainakin paremmin kuin Nikolaj (Ehlers). Se on ainakin hyvä asia, kun kiekko tippuu jäähän, Laine kertoi Winnipeg Sun -lehdelle.

Laine ei ainakaan vielä murehdi Edmontonin NHL-kuplaa. Suomalaistähdellä ei ollut myöskään epäselvyyttä siihen, mitkä tavarat hän pakkaa ensimmäisenä mukaan hotellielämään.

– Otan vain pelikonsolini. Siinä oikeastaan kaikki.

– Ja hammasharjani, Laine lisäsi heti perään.

Jets pelaa NHL:n karsintakierroksella Calgary Flamesia vastaan. Ottelusarja ratkeaa paras viidestä -systeemillä.