Onko NHL-joukkueessa tapahtumassa suomalaisten välinen vallankumous? ”Oli vahva runkosarjan loppulla – ei ole minulle ongelma”
Pekka Rinteen ja Juuse Saroksen välinen kamppailu on yksi mielenkiintoisimmista suomalaisväännöistä, mitä NHL tarjoaa. Nashville Predatorsin maalin suulla on ollut viitteitä vallankumouksesta, eli Saroksen nousemisesta ykkösvahdiksi.
– Mitään ei auta ottaa itsestäänselvyytenä. Minun pitää tehdä vain parhaani ja katsotaan, mihin se sitten riittää, suomalaiskassari Rinne pyörittelee NHL:n verkkosivuilla.
Maalinkin iskenyt 38-vuotias kempeleläiskonkari on torjunut pikkumustia tällä kaudella vaatimattomasti 89,5 prosentin varmuudella. Forssan kasvatti Saroksen prosentit sen sijaan ovat hienoa luokkaa 91,4.
– Kaikki tietävät sen, että välillämme on kova kilpailutilanne ja me ymmärrämme sen. Samalla meidän välinen suhde on kuitenkin loistava, Rinne painottaa.
Kuten esimerkiksi torjuntaprosentit todistavat, on kausi ollut kokeneelle konkarille haastavahko. Toisinaan kansa jopa tylytti Rinnettä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa haluen Saroksen vievän tämän ykköstontin.
– Saros oli kieltämättä vahva runkosarjan loppupuolella. Mutta se ei ole minulle mikään ongelma. Itse en vaan pelannut silloin hyvin, Rinne lopettaa.
Nashville aloittaa taalaliigan pudotuspelit avauskierrokselta, jossa se punnitsee Arizona Coyotesin pelihuumorin.
LUE MYÖS:
KHL:n mahtiseuran kova kolmikko siirtyy rapakon taakse – Jarmo Kekäläisen Blue Jackets nappasi timantin
NHL-joukkue teki merkittävän jatkon – ”Tunnen olevani yksi maailman onnellisimmista tyypeistä”
“Siinä oli vähän huonoa tuuria ajoituksen kanssa” – Mikko Rantanen pääsemässä vihdoin mukaan NHL:n tulikuumaan trioon
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä on sarjataulukon livetilanne
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä