NHL:n pudotuspeleissä tulossa tuhoa? Patrik Laineelta kova viesti luotsin suuntaan – ”Aina tulee miettityä lisävastuuta”
Winnipeg Jetsin Patrik Laine haluaa olla se tekijä, joka ratkaisee pieniäkin asioita joukkueelleen NHL:n pudotuspeleissä. Lisäksi suomalainen haluaa pelata kovimpia minuutteja huippuja vastaan, hän kertoo sarjan kotisivuilla.
– Luulen kyllä, että olen pystynyt osoittamaan kaikille, että pystyn pelaamaan kovia minuutteja huippuja vastaan. Toivottavasti saan lisää vastuuta tulevaisuudessa, yritän olla sen arvoinen, tällä kaudella 68 pelissä tehot 28+35=63 (+8) iskenyt suomalainen vakuuttaa.
Numerot miellyttävät Lainetta. Edellinen sesonki 2018-19 toi suomalaiselle 82 ottelussa tehot 30+20=50 (-24), kuudessa pudotuspeliottelussa pinnoja kertyi mallia 3+1=4 (+2).
– Joo, kausi on ollut aika hyvä. Tilastot, jääaika ovat menneet kohti parempaa. Mutta aina tulee miettityä lisävastuuta.
Jets-luotsi Paul Maurice kertoo, että yksi oleellisimmista petrauksen kohteesta on ollut ilman kiekkoa pelaamisen merkitys. Laineen puolustuspelaaminenkin on määrätietoisempaa, lisäksi hän osaa paiskata kiekon pois omista esimerkiksi rännin kautta. Maurice ymmärtää tamperelaisen pelihalut.
– En tiedä, olenko koskaan tavannut pelaajaa, joka sanoisi, että ”hei, olen onnellinen siitä, etten pelaa enempää”.
– On oikein sanoa, että ”haluan pelata enemmän”.
– Mielestäni suurilla pelaajilla on oltava sellainen fiilis, että heidän pitäisi olla jäällä koko ajan.
Hyökkääjän, Mauricen ja kumppanien Jets avaa NHL:n pudotuspelit Calgary Flamesia vastaan konferensseissa sijoille 5-12 päätyneiden kierrokselta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia