Leijonapakki palaa vaikean kauden jälkeen tuttuihin maisemiin – murheet eivät katkeroittaneet: ”Uudet kokemukset ovat aina hyvästä”
Raumalaispakki Jesse Virtasen (arkistokuvassa) paluu KHL:stä SHL:ään sai sinettinsä maanantaina, kun Färjestad tiedotti kotisivuillaan sopimuksesta. Puolustaja palaa Ruotsiin yhden KHL-kauden jälkeen, joka meni Traktorin ja Ak Bars Kazanin pelipaidoissa.
Sesonki oli vaisu Virtaselle, sillä runkosarjan 60 peliä toivat pinnat 5+13=18 (-1), neljässä pudotuspeliottelussa syntyi yksi syöttöpinna (+5).
– Vaikka kausi ei ollut niin tehokas kuin Ruotsissa, olen iloinen siellä käymisestä. Uudet kokemukset ovat aina hyvästä, ja olin kiinnostunut venäläisestä kiekosta, maajoukkuepakki sanoo ruotsalaisseuran sivuilla.
Färjestad on ruotsalaisen kiekon ykkösorganisaatioita. Pelaaja nautti ajastaan jo aiemmin Karlstadissa. Ruotsiin palanneella pakilla ei ollut maassa muuta vaihtoehtoa kuin vanha tuttu Färjestad.
– Palaaminen tuntuu upealta. Se merkitsee myös, että saan palata menestyjäkandidaattiin.
Färjestad sijoittui SHL:n runkosarjassa kakkoseksi kesken jääneellä kaudella 2019-20. Ruotsin mestaruuden se on voittanut edellisen kerran kaudella 2010-11.
– Tiedämme, mihin Virtanen kykenee jäällä. Hän on loistava johtava pelaaja kokonaisvaltaisesti. Koemme, että teemme asioita oikein, kun hän palasi meille, Peter Jakobsson seurasta kommentoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia