Euroopan huippuseura piti kiinni Suomessa kovat pinnat latoneesta hyökkääjästä
Suomessa kaudella 2012-13 HPK:ssa ihastuttanut, arkistokuvassa oleva Eric Fehr, 34, jatkaa uransa ainakin vielä ensi kaudella Euroopassa ja tarkemmin ottaen Sveitsissä.
Viime talvena Geneve-Servettessä 44 pelissä tehot 15+19=34 (+9) on tehnyt joukkueen kanssa yhden kauden mittaisen jatkon. Asia käy ilmi seuran kotisivuilta.
– Minä ja perheeni rakastimme aikaamme Genevessä jo viime kaudella. Urheilullisesti meillä on hyvä ja nuori joukkue, joten tilanne on erittäin motivoiva. En oikein malta odottaa tositoimiin palaamista.
Geneve sijoittui NLA:n runkosarjassa viime talvena neljänneksi.
Sekä keskellä että laidalla viihtyvän kanadalaishyökkääjän jatkaminen Euroopassa saattoi yllättää jonkun, sillä alkava sesonki on hänelle vasta kolmas nimenomaan Euroopassa.
Ensimmäinen oli mainittu Kerho-kausi ja toinen sekä kolmas Geneve-sesongit. HPK:ssa Fehr latoi 21 pelissä messevät tehot 13+12=25 (+13).
Pelaaja on viettänyt suurimman osan urastaan NHL:ssä. Peräti 14 eri kautta ovat tuoneet runkosarjan 652 pelissä tehot 113+108=221 (+49), lisäksi Fehrin vyöllä on 70 pudotuspeliottelua pistein 9+3=12 (+2).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!