Nuorten Leijonien MM-ryhmästä loppumetreillä pudonnut liigahyökkääjä Mestikseen
Mestis-joukkue Joensuun Kiekko-Pojat tiedottaa nettisivuillaan, että se on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen hyökkääjälupaus Samuel Salosen kanssa. Nuorten maajoukkuehyökkääjä siirtyy Joensuuhun Lahden Pelicansin organisaatiosta. Uutena kasvona hyökkäykseen liittyy myös Leevi Kannisto.
JoKP on ollut pelaajamarkkinoilla sen verran aktiivinen, että GM Jaakko Lipposen mukaan kaikki on mahdollista. Hän uskoo, että joensuulaisryhmä saa osaavan valmennuksen käsissä alkavan kauden ryhmästä kaiken irti.
– Tässähän jo aika malttamattomasti toivoo, että kausi alkaisi jo. Ainoa paikka, mitä tällä hetkellä enää haetaan, on maalivahti, joten tilanne on loistava.
Uusista nimistä Salonen karsiutui viime vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisakoneesta aivan loppumetreillä. Vuonna 2000 syntynyt hyökkääjä iski Pelicansissa 38 pelissä tehot 1+5=6 (-5), Mestiksen puolella 15 pelissä syntyivät upeat tehot 5+7=12 (-3). Lisäksi hyökkääjä pelasi kolme ottelua Nuorten SM-liigassa pistein 1+2=3 (+3).
21-vuotias Kannisto saapuu Joensuuhun Suomi-sarjasta Mestikseen ensi kaudeksi nostetusta FPS:stä. Hän on voittanut urallaan A-nuorten Suomen mestaruuden.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- NHL-seuralta iso päätös – siirtohuhuissa pyörinyt tähti nimettiin kapteeniksi
- CHL teki ison raharemontin – seuroille luvassa tuntuvasti aiempaa isompi potti
- Jukka Jalonen paljastaa: NHL-pesti oli lähellä – ”Olin pitkällä neuvotteluissa”
- Jokerit jätti kaksi pelaajaa rannalle – nyt selvisi, missä he jatkavat
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Suomalaistähdelle iso kunnianosoitus Ruotsissa – valittiin joukkueensa kapteeniksi
- Eeli Tolvaselle miljoonadiili NHL:ssä – tässä uusi seura!
- Liiga-kausi 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, tv
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?
- Liigan kausiennakko 2026-27