NHL-uran vauhdikas alku: Ruotsin huippulupaus on tullut kaupatuksi ja pelannut käsi murtuneena
Erik Brännström varattiin NHL:ään vuonna 2017 ensimmäisen kierroksen 15. pelaajana. Brännström on vasta 20-vuotias, mutta nuoren pelaajan uralla on ehtinyt tapahtua paljon.
Vegas Golden Knightsin varaama Brännström ei ehtinyt pelata peliäkään NHL:n uusimmassa organisaatiossa. Ruotsalaispelaaja kaupattiin Ottawa Senatorsiin.
− Totta puhuakseni olin aika yllättynyt. Olin hyvässä tilanteessa Vegasin organisaatiossa, ja on merkittävä asia tulla vaihdetuksi Mark Stoneen. Sellaisesta koituu isoja odotuksia ja ne haluaa täyttää, Brännström kertoi ruotsalaiselle HockeyNewsille.
Brännström debytoi NHL:ssä Senatorsin riveissä. Debyyttikaudellaan hän pelasi kaksi ottelua NHL:n puolella, toisella sesongilla tuli jo 31 peliä tehoin 0+4.
Ruotsin nuorten maajoukkuetta vuoden 2019 nuorten MM-kisoissa kipparoinut ja tähdistöön kyseisissä kisoissa valittu Brännström pelasi nyt osan kaudesta käsi murtuneena.
− Olin leikkauksessa kuusi viikkoa sitten. En tiennyt vammasta itse, vaikka jotkin jänteet aiheuttivat kipua eri liikkeissä, Brännström sanoi.
Brännström on yksi Ruotsin lupaavimmista jääkiekkoilijoista. Ottawassa hänellä on ollut joukkuekaverinaan kolme ruotsalaista: maalivahdit Anders Nilsson ja Marcus Högberg sekä puolustaja Andreas Englund.
− Meillä on valoisa tulevaisuus, sillä AHL:ssä on monia taitavia pelaajia. Olimme toisena AHL:ssä ja organisaatiolla on kaksi korkeaa varausvuoroa. Olemme nuori joukkue, joka on matkalla kohti kärkeä, Brännström pohti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä