Oulun Kärppien jääharjoituksissa on ollut kesäkuussa NHL-tähtiloistoa. Joukon mukana ovat viilettäneet kärppätaustaiset supertähdet Pekka Rinne, Sebastian Aho ja Markus Nutivaara.

NHL:n pudotuspelien odotetaan jatkuvan heinä- ja elokuun vaihteessa, joten jäävuorot tulivat tarpeeseen.

– On ollut tosi hyviä jäitä. Hyvä vauhti, paljon nuoria jätkiä ja pitkiä harjoituksia. Parin ensimmäisen treenin jälkeen olin ihan puhki, mutta nämä pidemmät jäät tekevät minulle hyvää. Saan hyvän pohjan training campille. Lisäksi on ollut mukava päästä pitkästä aikaa Benin (Ari Hilli) kanssa touhuamaan, Rinne kommentoi.

– Olen saanut olla jäällä jo hyvän aikaa. Se on hieno asia, että täällä on aina ovet auki. Se on auttanut minua todella paljon. Training campilla ehtii vielä tekemään ne viimeiset silaukset, mutta kroppa tuntuu jo nyt hyvältä, Aho komppasi.

NHL-aikataulujen epävarmuus on rassannut kumpaakin tähteä.

– On ollut aika stressaavaa, kun ei ole tiennyt yhtään mitä tapahtuu. Se epätietoisuus on tässä ollut kaikista raastavinta. Nyt onneksi on selkeä suunnitelma ainakin harjoitusleirin osalta. Pelipäivistä ei ole vielä tietota, mutta paluuaikataulu Carolinaan on selvillä, joten se helpottaa henkisesti, Aho kertoo.

– Pelkästään se on erikoista, että on 24 joukkuetta pudotuspeleissä, mutta sitten kun kausi loppuu, niin tauko tulee siihen loka-marraskuulle. Seuraava kausi starttaisi sitten joulu-tammikuussa. Ei oikein osaa vielä edes itse ajatella mitä se on, mutta varmaan pääsee ainakin näkemään vähän Suomen syksyä ja talvea, Rinne sanoo.