Jukureissa flopannut Fredric Weigel avautui vaikeuksistaan Suomessa: ”En saanut mahdollisuutta”

Viime kaudeksi Mikkelin Jukureihin siirtyneen Fredric Weigelin kausi Suomessa oli hankala. Weigel pelasi Jukureissa 17 peliä ja teki tehot 2+2.
Ruotsalaishyökkääjä palasi takaisin kotimaahansa Allsvenskanissa pelaavaan Björklöveniin. Loppukausi sujui paremmin, sillä 28-vuotias Weigel teki 36 ottelussa tehot 4+23=27.
Weigel kertoi Allsvenskanin sivuilla haastattelussa haasteistaan Suomessa.
− Suomessa oli vaikeaa. Se ei mennyt ollenkaan niin hyvin kuin olin ajatellut. Koen, etten saanut mahdollisuutta pelata itselleni sopivaa peliä, Weigel murehti.
Weigel ei ollut ennen siirtoaan Jukureihin pelannut koskaan ulkomailla. Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla tuli pitkään tulosta, mutta Liiga ei hänelle sopinut.
− Se oli seikkailu, mutta siitä ei tullut hyvää. Opin ennen kaikkea luottamaan itseeni siitä huolimatta, että asiat eivät sujuneet.
Lopulta Weigelin oli palattava Ruotsiin.
− Pyysin lähtöä seurasta, kun homma ei toiminut, ja minut päästettiin menemään.
Samaan aikaan Turun Palloseurassa pelasi Anton Holm, jonka tarinasta muodostui samanlainen Weigelin vastaavan kanssa.
Holm ei myöskään ollut pelannut aikaisemmin ulkomailla. Allsvenskanissa kovaa jälkeä tehnyt laitahyökkääjä ei sopeutunut TPS:n riveissä Suomen pääsarjakiekkoiluun.
Voimakkaalla laukauksella varustettu Holm on tuttu pelaaja Weigelille, sillä he ovat pelanneet pitkään yhdessä.
− Olin aika halukas lähtemään ulkomaille, ja keskustelin myös Björklövenin kanssa, mutta Anton Holm tahtoi enemmän Tukholmaan. Se tuntui ajatuksena täydelliseltä, että palaisimme molemmat AIK:hon, Weigel kertoi.
Holm teki Turussa 31 otteluun tehot 9+3. Weigel ja Holm pelasivat ennen Suomeen siirtymistään yhdessä Södertäljessä ja AIK:ssa.
Ensi kaudella kaverukset pelaavat jälleen yhdessä, sillä sekä Weigel että Holm allekirjoittivat sopimukset AIK:n kanssa.
Weigelilta kysyttiin, että eikö Holmiin kyllästy koskaan.
− Hah, ei, pidän hänestä, sillä hän on rento ja hauska tyyppi. Olen ostanut hänen läheltään asunnon, joten meille tulee paljon mahdollisuuksia hengata yhdessä, Weigel sanoi.
Vieläkö kemia on kaukalossa tallella, haastattelussa tiedusteltiin.
− Takuulla. Tiedämme, mitä toinen tekee ja osaamme pelata yhdessä. Saa nähdä, kenestä tulee ketjumme kolmas lenkki, Weigel vastasi.
Ketjukaveriksi Weigel veikkasi Nicklas Heineröä, jonka kanssa hän on pelannut nuorempana. Samalla Weigel lupasi ensi kaudeksi vitsikkäästi 15 maalia, vaikkei ole urallaan profiloitunut maalintekijäksi.
Weigel on ennen kuvaillut itseironisesti laukaustaan koko Allsvenskanin huonoimmaksi. Ensi kaudella maalisuoni kuitenkin sykkii.
− Ammuin yhden todella hienon laukauksen maaliin viime kaudella, Weigel sanoi huvittuneena.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!