Edmontonissa kuohui seuran synkimpinä aikoina – GM:ltä paljastus tähtien ja valmentajan väleistä
Dallas Eakins oli NHL:n parjatuin valmentaja sinä aikana, kun hän valmensi Edmonton Oilersia. Eakinsin aikana 2013-15 kanadalaisseura oli koko liigan suurin heittopussi huolimatta siitä, että seurasta löytyi runsaasti nuoria kykyjä kuten Taylor Hall, Jordan Eberle ja Ryan Nugent-Hopkins.
Eakins siirtyi kaudeksi 2019-20 Anaheim Ducksin päävalmentajaksi. Joukkueen GM Bob Murray antoi suorasanaisen arvionsa Eakinsin onnistumisesta, ja samalla vihjaili valmentajan kohuvuosista Edmontonin puikoissa.
– Hän valmistautui hyvin. Mielestäni kommunikaatio oli alkuvaiheessa hyvää. Se joutui hieman sivuraiteille. Hänen täytyi opetella pois joistain tavoista, jotka olivat peräisin Edmontonista. Ja ne ovat nyt mielestäni takanapäin, Murray kommentoi.
– Hän oli todella, todella ankara joillekin nuorille pelaajille Edmontonissa ja se hieman kääntyi häntä itseään vastaan. Enkä sano, että se oli hänen vikansa. Sanon vain, että koko tilanne oli… Hän otti jalan pois kaasulta heidän kanssaan.
Eakins ei yltänyt kummoiseen suoritukseen Anaheimissakaan ensimmäisenä vuonnaan. Seura jäi ulkopuolelle 24 joukkueen pudotuspeleistä. Murray oli kuitenkin pettynyt ennen kaikkea nuorten pelaajien kehittämiseen.
– Kun kaikki puhuivat nuorista jätkistä, se johti siihen, että pelaajat sanoivat aina välillä ”Ai, tämä on vain uudelleenrakennusvuosi”. Kokoonpanossa osa nuorista pääsi liian helpolla ja ilman vastuuta. Se päättyy nyt, Murray sanoo.
– Vastuunkantaminen tässä ryhmässä tulee muuttumaan. Olen sanonut sen muutamaan kertaan, mutta olen tiukkana siitä eteenpäin mentäessä, ja valmentajat tulevat kuulemaan siitä paljon.
LUE MYÖS:
- MTV: Olli Jokiselta karu paljastus – tärkeän hyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa järisyttävä farssi – NHL-pelaajat jäämässä viime hetkellä pois?
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”