Tappara-kapteeni odotti kultaa pitkään, hätkähti Patrik Laineen käytöstä mestaruushumussa – ”Kysyin hölmistyneenä”

Jukka Peltola toimi Tapparan kapteenina neljä vuotta ennen siirtoaan kahdeksi viime kaudeksi KHL:ään. Peltola palaa ensi kaudeksi Tapparaan, ja vieraili Suplan Liiga-podcastissa paluunsa kunniaksi.
Ohjelmassa palataan Tapparan mitalikeväisiin, ja mainitaan myös keväällä 2015 tv-kuviin finaalitappion jälkeen ikuistunut Peltolan kaikkensa antanut ja tyhjyyteen tuijottanut hahmo.
– Siitä on tullut nähtyä hauskoja meemejäkin. Siihen kiteytyy se, että siinä hetkessä ei todellakaan osannut ajatella, että tämä kääntyisi jotenkin voitoksi. Kun sen mestaruuden sitten voitti, niin se tuntui niin paljon paremmalta, kuin että jos aiemmat olisivat päättyneet voittoihin. On hankalaa nähdä hetkessä, mikä on perspektiivi. Jälkikäteen voi olla kiitollinen niistäkin, Peltola sanoo.
Peltola kertoo, että kolmen hopean jälkeen olo mestarina oli vähintäänkin sekavat. Nuoren Patrik Laineen olemus ja käytös hölmistyttivät hauskalla tavalla Peltolan täysin.
– Niitä (mestaruuksia) osasi arvostaa. Muistan vuoden -16 mestaruudesta, kun oltiin pukukopissa ja olin riisunut vaatteet housuihin asti, enkä oikeasti käsittänyt, että tämä on tapahtunut. Laineen ”Pate” oli nuorena miehenä käynyt suihkussa ja veti kauluspaitaa päälle. Kysyin hölmistyneenä, että ”mihin sä olet matkalla.” Pate sanoi, että ”mä lähden perheen kanssa Napoliin syömään.” Ihan kuin se olisi ollut normaalijuttu, että tullaan ja voitetaan mestaruudet. Itse olin viikkotolkulla puulla päähän lyöty, että näinkö tässä kävikin. Niin ne ajatusmaailmat ovat erilaisia, Peltola sanoo hyväntuulisesti.
Patrik Laineen ja muiden suomalaisten otteita voi ihastella Viasatin kanavilla, kun NHL on tauolla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!