Suomalaisvalmentaja rakentaa uraansa KHL:ssä, vaihtoi nyt joukkuetta – ”Halusin jotakin uutta”
Kuva: Ilari Isotalo
Suurelle kiekkoyleisölle vielä ehkä toistaiseksi hieman tuntemattomampi maalivahtivalmentaja Simo Vehviläinen rakentaa määrätietoisesti uraansa KHL:ssä.
Kahden viimeisimmän kauden ajan itäliigan Vitjaz Podolskin maalivahdeista vastannut Vehviläinen vaihtoi tulevalle kaudelle saman sarjan Traktor Tsheljabinskiin.
37-vuotias Vehviläinen on kokenut valmentaja ja toiminut ennen Venäjälle siirtymistään maalivahtivalmentajana myös Liigassa, sekä Naisleijonissa.
Päätöstä tulevasta vuodesta tsheljabinskilaisseurassa ei tarvinnut kauaa miettiä.
– Traktor osoitti kiinnostusta ja oli yhteydessä agenttiini. Pidin todella ajastani Vitjazissa, mutta halusin jotakin uutta. Uusi tarjous tuli oikeaan aikaan ja hyväksyin sen epäröimättä, Vehviläinen toteaa Traktorin nettisivulla.
Tsheljabinskissa on viime aikoina luotettu maalivahtivalmennuksessa suomalaisosaamiseen, sillä Vehviläinen seuraa tehtävässään kokenutta Ari Moisasta, joka päätti palata kotimaahan ja toimii tulevalla kaudella TPS:n maalivahtivalmentajana.
– Ari on hyvä tyyppi, hänellä on upea ura. Hän on työskennellyt pitkään maajoukkueessa ja voittanut Gagarin Cupin. Hän teki täällä erinomaista työtä, Vehviläinen kehuu.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä