San Jose pääsemässä yhdestä katastrofisopimuksestaan eroon? Lähde: nämä seurat voisivat olla kiinnostuneita
San Jose Sharksilla on useampi ongelmallinen sopimus kontollaan. Erik Karlsson, Brent Burns ja Marc-Edouard Vlasic ovat kaikki kiinnitetty pitkiin sopimuksiin, vaikka kolmikolla on runsaasti ikää.
Rumimman sopimuksen sai 33-vuotias Vlasic. Hänen sopimuksensa kestää vielä kuusi vuotta ja oikeuttaa hänet 7 miljoonan dollarin vuosipalkkaan.
Viime kaudella peruspakki Vlasic esiintyi 70 ottelussa. Hän merkkautti niissä tehot 5+10=15. Tehotilasto hidastuneella puolustajalla jäi 10 pykälää pakkaselle.
San Josella on kuitenkin mahdollisuudet päästä eroon katastrofaalisesta sopimuksesta, jota on jäljellä vielä kuusi vuotta. NHL-toimittaja Kevin Kurzin mukaan Vlasic olisi valmis luopumaan siirron estävästä pykälästää.
– On syytä uskoa, että Vlasic on valmis siirtymään Montrealiin tai jopa Torontoon. Jälkimmäisellä olisi tarvetta vasemmalta laukovalle pakille. Kuten on raportoitu, Montreal tarkastelivat Vlasicia ennen kauden 2019-20 alkua, ja diili olisi voitu tehdä, jos puolustaja olisi pelannut paremmin, Kurz kirjoittaa.
Torontoon Vlasicin kauppaaminen vaatisi palkan pidättämistä. Silloinkin seuralla olisi vaikeuksia mahdottaa puolustajan sopimus palkkakattoonsa. Montreal olisi palkkatilanteen puolesta todennäköisempi päätepiste Vlasicille.
Mitään kunnollista korvausta San Jose ei Vlasicista saisi. Ennemminkin seuran pitäisi antaa varausvuoroja vain, jotta mikään seura suostuu ottamaan sopimuksen kontolleen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!