Jos olet joskus haaveillut omistavasi palasen Liiga-seurasta, nyt se on mahdollista. Liiga-seura KooKoo nimittäin järjestää suunnatun osakeannin.

Liikkeelle lasketaan 2000 kappaletta 200 euron arvoisia osakkeita, joilla haetaan 400 000 euron uutta pääomaa. Yhtiön nykyinen osakepääoma on 2920 osaketta, joten jaossa on merkittävä osa seuran tulevasta osakepääomasta.

– Osakeanti on meille seurana iso ja merkittävä asia, mutta uskomme, että se on sitä myös sidosryhmillemme, KooKoo Hockey Oy:n toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi.

– Nykyisten osakkaiden yhteinen näkemys on, että seuran omistuspohjaa voidaan laajentaa nykyisestä. Nyt kenellä tahansa on mahdollisuus omistaa osa itselleen tärkeää ja rakasta seuraa sekä samalla varmistaa sen elinvoimaisuutta myös tulevaisuudessa.

Sijoitusmielessä ostoksille ei kuitenkaan kannata lähteä.

– Osakkeille ei tule odottaa osinkotuottoa, vaan sijoitus on nähtävä yhtensä mahdollistajana kymenlaaksolaisen Liiga-kiekon kehittämiseksi. Laaja omistuspohja antaa selkänojaa pitkäjänteiselle kehitystyölle ja auttaa KooKoota nousemaan uudelle tasolle, sanoo KooKoo Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Pulkkinen.