NHL:n supertähdeltä raju paljastus – viinasekoilut meinasivat pysäyttää uran: ”Päädyin huonoon kuntoon”

Venäläistähti Artemi Panarinin nuoruuteen lukeutui niin vakavia hölmöilyjä, että koko kiekkoura meinasi katketa jo alkuunsa.
New York Rangersin supertähti kertoi hölmöilyistään avoimesti R-Sportille. Kertomuksellaan Panarin haluaa toimia varoittavana esimerkkinä nykyajan nuorille.
– Join raakaa vodkaa vuoden vanhempien jätkien kanssa – vietimme aikaa Podolskin keskustassa. Huikkasin pullosta hieman – silloin kokeilin sitä ensimmäisen kerran. Päädyin huonoon kuntoon, niin kuin kaverini myös. Kun lopetimme, menimme takaisin sisäoppilaitokseemme. Sanoin kaverilleni, että: ”meidän on pakko raitistua tästä.”
– Muistan kun menin huoneeseeni ja kuulin koputusta. Kaverini makasi lattialla vasara kädessään, kuka helvetti tietää miksi. En halunnut jättää häntä yksin, joten menin makaamaan hänen viereen. Sitten ovemme aukesi ja siinä oli opettajamme. Hän sanoi meille, että täällä haisee alkoholi. Hyppäsimme välittömästi ylös ja juoksimme puskiin piiloon. Sitten tajusimme, että jäimme jo kiinni, Panarin kertoi R-Sportin haastattelussa.
– Kaverini sanoi opettajalle, että kokeilimme kaljaa. Ihan oikeasti, niin hän sanoi. Huoneemme oli täynnä opettajia ja he kysyivät: ”mitä oikein tapahtui?” Keksimme tarinan, että vanhemmat oppilaat olivat pakottaneet meidän juomaan tai muuten he olisivat ottaneet meidän kännykät, Panarin jatkoi.
Tapauksella oli vakavia seuraamuksia. Alkoholia nauttineet oppilaat erotettiin jääkiekkoon panostavasta koulusta. Panarin sai tosin vielä palata kouluun – isoisänsä avustuksella.
– He jättivät minut kouluun, koska olin lahjakas jääkiekossa. Koulun rehtori Sergei Nikolajevitsh uskoi minuun. Kiitos hänelle. Kaverini erotettiin koulusta, eikä hän ole pelannut jääkiekkoa enää pitkään aikaan. Älkää toistako virhettäni. Oikeastaan minutkin erotettiin aluksi, mutta sitten isoisäni saapui paikalle ja hän sai suostuteltua rehtorin muuttamaan mielensä. Haluan korostaa kaikille: tämä on paha tarina, Panarin sanoi.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2019.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!