Maajoukkuehyökkääjä haaviin! Liiga-joukkueelta mielenkiintoinen haku – ”Laadukas pelaaja kärkiketjuihimme”
Jukurit tiedottaa nettisivullaan tehneensä sopimuksen 22-vuotiaan tshekkihyökkääjä Simon Stranskyn kanssa.
Stranskyn tuore kontrahti on voimassa seuraavat kaksi kautta, eli kevääseen 2022 asti.
Stransky on pelannut viimeiset kolme kautta kotimaansa pääsarja Extraliigaa ja päättyneellä sesongilla hän kiekkoili kasvattajaseuransa HC Vitkovicen riveissä 36 ottelua summaten 15 (9+6) tehopistettä. Lisäksi hän käväisi lainassa HC Kometa Brnossa, jossa 13 pelin saldo oli 2+2=4.
Juniorivuosinaan Stransky pelasi kolmen kauden ajan Kanadan junioriliiga WHL:n Prince Albert Raidersin riveissä summaten jokaisella sesongilla 40 pistettä, ja tehokkaimmalla kaudella 2015–2016 tehopisteitä kertyi 62 ottelussa yhteensä peräti 19+43=62.
Hän on myös edustanut kotimaataan yhteensä yli 60 maaottelussa eri ikäkausimaajoukkueissa ja kahdesti A-maajoukkueessa.
Niin laidassa kuin keskushyökkääjänäkin pelaamaan pystyvän Stranskyn tavoitteet ovat kovat.
– Liiga on yksi Euroopan parhaista sarjoista, kenties jopa paras, ja tiedän, että täällä osataan ja halutaan viedä nuoria pelaajia eteenpäin, Stransky toteaa ja jatkaa:
– Haluan olla joka vuosi parempi pelaaja. Tavoite on, että kahden vuoden kuluttua olen valmis lähtemään suoraan NHL:ään.
Jukureiden urheilujohtaja Jukka Holtarin mukaan Stranskylle on kaavailtu mikkeliläisryhmästä suurta roolia.
– Stransky vastaa modernin jääkiekon vaateisiin eli taitoa vauhdissa kyllä löytyy. Hän on laadukas pelaaja kärkiketjuihimme ja hänessä on erittäin runsaasti vielä kehityspotentiaalia, Holtari toteaa.
Jukureilla on nyt kasassa yhteensä 23 pelaajasopimusta ensi kaudelle. Seura kertoo tiedottavansa seuraavista pelaajasopimuksista kesän jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?