Hurja nimilista! Tässä NHL:n viime vuosikymmenen varausryöstöt ykköskierrokselta
NHL:n varaustilaisuuksien kärkikolmikko on usein selvillä jo ennen itse draftin alkua, joskin 1. kierroksen myöhempien varausten osalta seuroilla on usein paljonkin eri näkemyksiä.
The Fourth Period -sivuston Anthony Di Marco kasasi TOP 5 -listan viime vuosikymmenen parhaista ensimmäisen varauskierroksen ryöstöistä. Katso koko lista alta.
5. Mark Scheifele (Winnipeg Jets, 7. varaus, 2011)
Vaikka nykyinen Jets-supertähti varattiin jo draftin 7. pelaajana, on miehestä sittemmin kasvanut ikäluokkansa suurin tähti. Miestä aiemmin varattiin mm. Ryan Nugent-Hopkinsin, Adam Larssonin ja Ryan Stromen kaltaisia nimiä. Ainoastaan kakkosena varattua Gabriel Landeskogia voitaneen jossain määrin verrata Scheifeleen.
4. Andrei Vasilevski (Tampa Bay Lightning, 19. varaus, 2012)
Vuosikymmenen surkeimman draft-ikäluokan 19. vuorolla napatusta Vasilevskista on kasvanut yksi NHL:n parhaista maalivahdeista. Kyseisen draftin ykkösenä varattiin mm. sellainen suuruus kun Nail Jakupov. Maalivahdin varaaminen ykköskierroksella on toisaalta muutenkin harvinaista. Koko vuosikymmenen aikana kunnian saivat venäläistorjujan lisäksi Jack Campbell, Malcom Subban, Ilja Samsonov, Jake Oettinger sekä Spencer Knight.
3. Thomas Chabot (Ottawa Senators, 18. varaus, 2015)
2015 oli koko vuosikymmenen timanttisin varausvuosi, varattiinhan kyseisenä kesänä NHL:ään mm. sellaiset tulevat supertähdet kuin Connor McDavid, Jack Eichel, Mitch Marner, Mikko Rantanen sekä Mathew Barzal.
Tästä huolimatta Chabotin valuminen Ottawan syliin 18. vuorolle asti on nykyvalossa täysi ryöstö. Miestä ennen napattiin mm. nimiä, kuten Denis Gurianov, Pavel Zacha tai Lawson Crouse.
2. Vladimir Tarasenko (St. Louis Blues, 16. varaus, 2010)
Taylor vs Tyler -varausvuotena tunnetun kesän 2010 draftin ryöstö oli St. Louisin syliin avauskierroksen jälkimmäiselle puoliskolle valahtanut tuleva Bluesin Stanley Cup -voittaja Tarasenko.
Miestä ennen nimensä draftissa kuulivat mm. Erik Gudbranson, Brett Connolly, Alexander Burmistrov, Mikael Granlund, Dylan McIlrath, Jack Campbell, Brandon Gormley sekä Derek Forbort.
1. David Pastrnak (Boston Bruins, 25. varaus, 2014)
Yksi NHL:n parhaista maalintekijöistä ei todellakaan ollut ikäluokkansa hehkutetuin lupaus. Nykyvalossa olisi varausluokan top 2 -materiaalia yhdessä Leon Draisaitlin kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt