Huimaa seurattavaa: Liigan sensaatio ja paha poika loistivat – kohupelaaja erottui oudossa valossa: ”Hah – no hyvä, että pomppii”

Juttu on julkaistu edellisen ja ensimmäisen kerran 27. joulukuuta 2019.
LAPPEENRANTA. KooKoon pakki Martin Berger on ollut Liigan syyskaudella monessa mukana. Suuri yleisö muistaa pelaajan kaikkein parhaiten tietysti taannoisesta tappelusta Tapparan Otto Rauhalan kanssa sekä tuon jälkeisestä keskisormen heiluttelusta.
Onpa 121 minuutilla jäähypörssin ykkössijaa pitävä pelaaja toisaalta onnistunut myös tuloksenteossa. Kauden 27 ottelussa tehot 1+4=5 viimeistellyt pakki on mättänyt pisteille jo peräti kolmessa koitoksessa peräkkäin.
11. joulukuuta syöttöpisteen päähän Gordie Howe -hattutempusta jäänyt pakki iski maalin Tapparan reppuun, joulun alla SaiPaa vastaan puolestaan syntyi kaksi syöttöpinnaa ja eilen tapaninpäivänäkin yksi. Pelaaja on erottunut oudossa valossa.
– Hah. No hyvä, että pomppii. Siinä on ihan hyvä pakkipari, kun ite touhuaa kaikkea muuta. Siinä voi tulla pisteitä, jäähykeisari heittää hymyn tullessa kasvoille.
[nosto tasoitus=”vasen”]– Hah. No hyvä, että pomppii. Siinä on ihan hyvä pakkipari, kun ite touhuaa kaikkea muuta.[/nosto]
Tapsan tansseissa Berger luuti KooKoon alakerrassa vajaat 20 minuuttia keräten syöttöpisteen lisäksi tehotilastoon lukeman +2. Kakkosparissa luutineista toinen, eli Libor Sulak keräsi merkinnät 0+2=2 ja +2.
– Me ehkä vähän täydennetää toisiamme. Mä yritän ehkä puolustaa vieläkin paremmin. Se menee itellä hyökkäämiseks, ku se tekee kiekon kanssa, mitä haluaa. Totta kai iteki haluaa hyökätä.
Pelicansista tuttu Sulak palasi Suomeen pelattuaan viime kaudella NHL:ää ja AHL:ää Detroit Red Wingsissä ja Grand Rapids Griffinsissä, tämän kauden alku meni KHL-joukkue Severstal Tsherepovetsissa.
Tapaninpäivänä KooKoo tuhosi Idän Sputnikit Lappeenrannassa luvuin 5-0. Koppikäytävällä tehdyn Bergerin haastattelun aikaan suoraan yläpuolella raikaa joukkueen faniryhmän laulu sanoin ”Minä, sinä, hän, me, te ja he, KooKoolle laulaa jokaikinen” kovaan ääneen, legendaarisen Gigi D’Agostinon L’Amour Toujoursin tahtiin.
Lisäksi Bergerin ja toimittajan ohi vilisevät KooKoo-pelaajat hymyilevät hekin pakin lisäksi isosti. Lätkä taitaa olla ihan kivaa tällä hetkellä.
– No on totta kai. Tosi hienoa, että näin paljoa jengiä tuli huutamaan tänne ja pitämää meidän puolia.
[nosto tasoitus=”oikea”]– Tosi hienoa, että näin paljoa jengiä tuli huutamaan tänne ja pitämää meidän puolia.[/nosto]
KooKoo liitää korkealla ja kovaa, sarjataulukon kuudentena. Kaakon derbyn voitto oli seurausta niistä, että kouvolalaiset eivät ottaneet yhtään jäähyä, ja kiekkokin liikkui hienosti.

– No varmaan suurimmaksi osaksi ne oli ratkaisuja. Jos ei oteta yhtään jäähyä, niin yleensä voitetaan pelejä.
Raikaskin KooKoo oli betonisen SaiPan vieraana. Vierailta pisteille ylsi Lappeenrannan kauden ennätysyleisön, eli 4 686 silmäparin edessä, liki puolet joukkueesta. Kymmenen pelaajaa nakutti tehoja.
– Kannattaa näköjään kerran kuussa ottaa viiden päivän vapaa. Kaikilla on jalka raikkaampi, tuumaa Berger, joka vietti joulunsa synnyinkaupungissaan Turussa.
– Ajoin suoraa perjantaina pelin jälkeen sinne. Siellä vietettiin neljä päivää.
[nosto tasoitus=”vasen”]– Joo joo, ei tässä joka pelissä hirmu pommeja tai tappeluja. Se on ihan, miten pelit kulkee.[/nosto]
Otetaanpa nyt esille se Bergerin ympärillä vellonut tappelu Rauhalaa vastaan sekä kansainvälisen käsimerkin, eli sentterin heiluttaminen. Syksy on ollut pakille ensinnäkin vaihderikas, kuten nykyinen pisteputki ja KooKoon sijoitus osoittavat.
– Mä sanoisin, että positiivinen. Niinku sanoit, niin vaihderikaskin. Joukkue on kuitenkin ykkösjuttu.
Ja joukkue siis herätetään millä tavalla hyvänsä? Joko pisteiden takomisella, tappeluilla tai lähes millä vaan?
– Joo joo, ei tässä joka pelissä hirmu pommeja tai tappeluja (nähdä). Se on ihan, miten pelit kulkee. Ehkä, jos pelit on tasasia, niin tarvii jonku pienen herätyksen, Berger sanoo lopuksi rauhalliseen sävyyn.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!