Tulevalla kaudella tärähtää? Liigajoukkueen huippuhankinta haluaa palata tasolleen – ”Tiedostan sen, että odotuksia on”
Hyökkääjä Jesse Mankisen päättynyt kausi oli vaikea.
Edellisellä kaudella Pelicans-paidassa Liigan piste-ennnätystään (39 tehopistettä) sivunnut laituri sai kasaan 39 ottelussa vain 11 (6+5) tehopistettä.
Helmikuun siirtorajalla Mankisen tie vei loppukaudeksi Sveitsin NLA-joukkue HC Davosiin, jossa hän ehti ennen koronaviruksen aiheuttamaa keskeytystä pelata kuusi ottelua tehoin 0+2=2.
Tekemistä hidasti läpi sesongin alkukauden loukkaantuminen, mitä teki omalle normaalitasolle pääsyn vaikeaksi.
Nyt Mankinen hakee uutta nousua uralleen HPK:sta, jonka kanssa solmi maaliskuussa kaksivuotisen sopimuksen.
28-vuotiaalle laiturille on tarjolla suuri rooli, sillä HPK:n urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan Mankista kaavaillaan kahteen kärkikenttään.
Vastuu sopii Mankiselle mainiosti.
– Haluan olla mukana tuloksenteossa. Se ei aseta paineita, että odotetaan tällaista, tiedostan sen, että odotuksia on. Haluan palata takaisin, sille tasolle, millä olen pystynyt pelaamaan ja ehkä vielä paremmalle tasolle, Mankinen toteaa HPK:n nettisivulla.
Aiemmin Liigassa myös SaiPaa ja KalPaa edustanut Mankinen uskoo viihtyvänsä uudessa ympäristössä.
– Oon tykänny tavasta, jolla HPK pelaa, aina ollut hankala vastustaja. Sovin mielestäni hyvin Kerhon tyyliin. Monipuolisuus on valttini, tilanteessa kuin tilanteessa minuun voi luottaa, Mankinen vakuuttaa.
LUE MYÖS:
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- Lähde: Oskari Laaksonen vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Debyyttipäivä selvillä: Carter Hart palaa NHL-kaukaloon – näin pelit AHL:ssä meni
- Loukkaantuneesta NHL-supertähdestä surkea uutinen – olympialaiset vaarassa?
- Kimmo Timonen listasi uransa parhaat pakkiparit – kahdelle suomalaiselle erityismaininta
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- TPS:lle rajua kritiikkiä – Elmo Aittolalta suorat sanat: ”Täysin väärässä sarjassa”
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”
- Juuso Pärssinen: surkea uutinen
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Juuso Pärssisen seuraava seura selvisi – fanit kiehuvat somessa
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Jokerit: iso uutinen!
- HIFK-kaksikko loukkaantui – ulkona kokoonpanosta
- SS: Kärpät tekemässä ryöstön Kuopiosta – kiinnitti KalPan kulttihyökkääjän