Jokerit kiinnitti taas Leijonien kaksinkertaisen MM-hopeamitalistin – ”Tosi hyvä paikka työskennellä ja pelata jääkiekkoa”
Jokerit tiedotti äskettäin kotisivuillaan, että joukkueen takalinjoilla jatkaa muun muassa maajoukkuepakki Tommi Kivistö (arkistokuvassa). Kun kahden MM-hopean mies jatkaa ainakin ensi kauden narripaidoissa, pelaa hän joukkueessa vähintään seitsemän kautta.
Kivistö on edustanut KHL-Jokereita putkeen kaudesta 2017-18 lähtien. Seura taitaa olla 28-vuotiaalle peruspakille mieleinen.
– Iso juttu minulle on se, että Jokerit on ollut joka kaudella KHL:ssä sellainen seura, jolla on kilpailukykyä ja pystymme haastamaan isoja seuroja, Kivistö painottaa.
Ennen mainittuja Jokerit-kausia Kivistö kävi muun muassa KHL:n Avtomobilist Jekaterinburgissa sekä Ilveksessä ja AHL:n Charlotte Checkersissä. Pelaaja on TJV:n kasvatti, mutta samalla hän on käynyt läpi Jokerien junioripolun.
– Myös siksi on hienoa jatkaa täällä. On minulle tärkeä asia, että saan pelata Jokereissa.
Vaikka Jokerit ei ole pystynyt KHL:ssä kuusivuotisen taipaleensa aikana mihinkään erityisiin urotekoihin, on henki kopissa hyvä.
– Ehkä tärkeimpänä on meidän pukukoppi. Siellä on hyvä yhteishenki ja hienoja persoonia. Se on tosi hyvä paikka työskennellä ja pelata jääkiekkoa.
Kesken jääneellä kaudella Jokerit selvisi KHL:n pudotuspeleissä toiselle kierrokselle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vegas Golden Knights vahvistuu tehopuolustajalla
- Nyt rytisee: Florida Panthers hankki uuden tähtimaalivahdin
- NHL:ssä tapahtuu: Mestarisuosikin kaksi tehomiestä vapaille markkinoille
- Ilves vahvistaa puolustustaan NHL:stä tutulla kanadalaisella
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin tuttu NHL-veteraani
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- NHL:ssä rysähti: yli 900 pelin seuraikoni kaupattiin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Teemu Selänne yllätti – osti jääkiekkoseuran