Uutispommi: Liiga-kausi päättyy välittömästi – Suomen mestaruus jää jakamatta!
Kuluvan Liiga-kauden kohtalo sinetöityi perjantai-iltana, kun Liigan osakaskokous päätti peruuttaa koko loppukauden.
Shokkipäätös tietää samalla sitä, että pudotuspelit ja sitä kautta mitalit jäävät tämän kauden osalta jakamatta koronaviruspandemian vuoksi.
Ote Liigan tiedotteesta:
Liigan hallituksen eilisen päätöksen jälkeen myös tilanne Liigan osalta on muuttunut radikaalisti ja päätös Liiga-kauden 2019–20 päättämisestä välittömästi tehtiin tänään. Lauantain runkosarjaottelut jäävät pelaamatta, samoin playoffs- sekä finaalisarjat. Suomen mestaruus jätetään jakamatta. CHL ja Spengler Cup -paikat jaetaan tämänhetkisten (13.3.) runkosarjasijoitusten mukaan.
Raskaan ja vaikean päätöksen tekemiseen on osallistunut koko Liiga-yhteisö: pelaajat, valmentajat, lääkärit, toimihenkilöt ja yhteistyökumppanit. Urheilullisen unelman tavoitteluakin tärkeämpää on nyt keskittyä pitämään huolta itsestään ja läheisistään.
– On myös selvää, että Liiga ja Liiga-seurat tulevat kärsimään mittavista taloudellisista menetyksistä, mutta kuten presidentti Niinistökin eilen totesi, ”talous on sittenkin vain taloutta”, sanoo Liigan hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen.
– Kansakuntamme selviää tästä ja niin selviämme mekin. Se vaatii kovaa työtä, mutta olen täysin varma, että tämä yhteisö on siihen valmis, hän jatkaa.
Liiga kiittää kaikkia menneestä kaudesta ja toivottaa voimia arkeen ja valoa kevääseen. Suomessa terveydenhuolto on maailman kärkiluokkaa. Näille ammattilaisille toivomme erityisesti voimia tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.
Liigan osakaskokous on tehnyt päätöksen Liiga-kauden 2019–2020 päättämisestä. CHL ja Spengler Cup -paikat jaetaan tämänhetkisten (13.3.) runkosarjasijoitusten mukaan.
Lue tiedote
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
