Lukuisat yliopistojen sekä junnusarjojen tähdet keräävät tällä hetkellä kiinnostusta NHL-seurojen rakentaessa jo tulevaisuuttaan keskellä koronapandemian aiheuttamaa pelitaukoa.

Yksi eniten kiinnostusta herättäneistä yliopistotähdistä on Arizonan yliopistojoukkueen puolustaja Brinson Pasichnuk. Mediajätti TSN kertoo peräti 20 NHL-seuran iskeneen silmänsä 22-vuotiaaseen puolustajaan.

183-senttinen kanadalainen iski Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa tällä kaudella pelaamissaan 36 pelissä hurjat tehot 11+26=37. Joukkueensa kapteenina viime vuodet toiminut kanukki on rajannut tulevien NHL-vaihtoehtojensa joukon TSN:n mukaan nyt kahteen seuraan, joten sopimuksen allekirjoittaminen lienee enää vain ajan kysymys.

Mikäli NHL jatkuu vielä tällä kaudella, saatetaan yliopistotähti nähdä tositoimissa taalajäillä vielä kuluvan kauden aikana.