Lähde: Suomalaisvalmentajan seura kasaa kovaa miehistöä – iski silmänsä kolmeen NHL-peluriin
Sveitsin pääsarja NLA:ssa kiekkoileva EHC Biel-Bienne kasaa ensi kaudelle nimekästä joukkuetta.
Hockey Sverige -sivuston mukaan seura on iskenyt silmänsä peräti kolmeen tällä kaudella Pohjois-Amerikassa pelaavaan ruotsalaispuolustajaan. Sivusto kertoo Anaheim Ducksin Christian Djoosin ja Joel Perssoninin, sekä Carolina Hurricanesin Gustav Forslingin olevan sveitsiläisseuran kiikarissa.
25-vuotias Djoos kaupattiin siirtotakarajalla Washington Capitalsista Anaheimiin. Puolustajasta on tulossa kesällä rajoitettu vapaa agentti. Miehen mahdollisuudet NHL-pestiin ovat kuitenkin huomattavasti paremmat kuin seurakaveri Perssonilla. 26-vuotias puolustaja teki kesällä sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa, mutta mies kaupattiin vain 13 NHL-pelin jälkeen Ducksiin, jossa vastuuta ei ole NHL:n puolella herunut.
23-vuotias Forsling puolestaan kamppaili NHL-minuuteista kolmen Chicago Blackhawksissa viettämänsä kauden aikana pelaten jokaisella kaudella noin 40 ottelua taalajäillä. Mies kaupattiin kesällä Carolinaan, jossa ruotsalainen on tahkonnut koko kauden AHL:n puolella. Myös Forslingista on tulossa kesällä rajoitettu vapaa agentti.
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- Nyt selvisi NHL:n tv-lähetysten suuri kysymys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Tapparalle valtava menetys
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!