Tyly selkäsauna! Leijonien EHT-turnaus päättyi selvään tappioon – liigasensaatio loukkaantui
Leijonat sijoittui Ruotsin EHT-turnauksessa kolmanneksi hävittyään sunnuntai-iltana Tre Kronorille maalein 1-5.
Ruotsi meni ottelussa omia menojaan jo ensimmäisessä erässä, kun Linus Johansson, Samuel Fagemo ja Daniel Zaar onnistuivat maalinteossa. Suomi sai kuitenkin tärkeän onnistumisen juuri ennen erätaukoa, kun Joel Mustonen iski maajoukkueuransa ensimmäisen osuman.
Toisessa erässä nähtiin puolestaan vain yksi osuma, kun Dennis Everberg onnistui ohittamaan Suomen maalilla torjuneen Frans Tuohimaan.
Kolmannessa erässä Leijonat ei saanut sen sijaan enää kunnon kirivaihdetta päälle ja erän ainoasta osumasta vastasi Johansson, joka viimeisteli illan toisen maalinsa tyhjiin.
Suomi sai ottelussa tappion lisäksi muitakin huolia, sillä hyökkääjä Lauri Pajuniemi joutui jättämään kamppailun kesken loukkaantumisen takia. TPS-lupauksen vamman vakavuudesta ei ole vielä tietoa.
Voiton myötä Ruotsi juhlii EHT-turnauksen voittoa. Tshekki sijoittui toiseksi, Suomi kolmanneksi ja Venäjä neljänneksi.
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!