SaiPan faneilta kova kannanotto: Halusivat Tero Lehterän ulos – näin kommentoi toimitusjohtaja Jussi Markkanen: ”Se on hienoa, että me herätetään tunteita”
LAPPEENRANTA. Tässä jutussa oli tarkoituksena käsitellä alunperin KooKoon tekemää uutta ennätystä, johon se olisi pystynyt kaatamalla SaiPan Lappeenrannassa. Suora vierasvoitto olisi ollut yhdeksäs peräkkäinen, jolla KooKoo olisi noussut JYPin rinnalle.
Toisin kävi. SaiPa voitti Kaakon derbyn kotonaan jatkoajalla luvuin 1-0. Vieläkin mielenkiintoisempi seikka leimasi ottelun alkua. SaiPa-fanit tekivät banderollin sanoin ”Tammi on mädäntynyt – Tero ulos”.
Tammella fanit viittasivat päävalmentaja Tero Lehterän aiemmin käyttämään vertaukseen. Hän vertasi aikoinaan joukkueen kehittämistä tammen kasvattamiseen.
– Tiedettiin etukäteen, että faneilla on joku mielenilmaisu tänään (perjantaina). Ilmoitille järjestysmiehille, etteivät mene häsläämään sitä pois. Annetaan ihmisten kertoa mielipiteensä, kunhan se ei ole loukkaavaa eikä rasistista, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen kertoi perjantaina pelin tuoksinnassa.
Ex-maalivahdin mukaan SaiPassa arvostetaan fanien mielipidettä.
– Se on ihan selvä asia. Me myös ollaan omiemme takana.
Eli faneilla on oikeus näyttää tunteensa niin ylä- kuin alamäissä? SaiPalla jälkimmäisiä on riittänyt lähiaikoina paljon.
– Totta kai on. Se on hienoa, että me herätetään tunteita. Toivotaan, että ne olis useemmiten positiivisia. Mutta ymmärretään tietysti myös fanien tuska. Heillä on täys oikeus mielipiteeseen. Meillä on hyvä suhde meidän faneihin, me kuunnellaan heitä.
– Toki teemme päätökset sen mukaan, mikä on järkevintä jääkiekkoseuralle.
Lehteräkään ei tyrmännyt elettä 1-0-jatkoaikavoittoon päättyneen pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.
– Kaikki tietää, että urheilu herättää tunteita. Välillä faneissa, välillä valmentajissa, välillä kentällä pelaajissa.
– Fanit oli tehny yhdessä jotain hienoa ja pelaajat teki sen jälkee. Se yhdistää faneja, hieno homma niille, Lehterä lausui hyväntuulisena.
Vaikka ele oli ikävähkö, voisi siitä päätellä SaiPan merkkaavan faneille paljon. Seuran voisi ajatella olevan tärkeä.
– Ennen kaikkea niin. Se on hienoa, että me herätetään tunteita ja ollaan tärkee Lappeenrannassa ja muuallakin. Sitä me ehdottomasti halutaan olla, Markkanen ynnäsi.
SaiPa keikkuu Liigassa 12:ntena seitsemän pinnaa viimeistä jatkopaikkaa perässä. Voittoputkessa viilettävällä lappeenrantalaisjoukkueella runkosarjaa on pelaamatta 13 ottelua.
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
