SaiPa vastasi koviin syytöksiin: Myöntää kohukyselyn, mutta esittää oman versionsa – ”Iltalehden uutisessa oli useita asiavirheitä”
Kuva: Juha Tamminen
SaiPa on julkaissut nettisivullaan tiedotteen, jolla se pyrkii hälventämään Iltalehden julkaiseman uutisen nostamaa kohua.
Artikkelin mukaan SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä oli taannoin jakanut pelaajille paperilaput, joihin jokaisen pelaajan piti kategorisoida joukkueen muut pelaajat: a) luottopelaajat, b) ratkaisijat, c) henkiset johtajat, d) syövät. Lehti kertoo kahden kapteeniston jäsenen, Teemu Ramstedtin ja John Perssonin, keränneen laput takaisin ja repineen ne.
Lappeenrantalaisjoukkue kertoi tapahtumien kulusta oman versionsa. Sen mukaan apuvalmentaja Tuomo Ropo piti 2.tammikuuta palaverin, jonka tarkoituksena oli vahvistaa tietoisuutta ryhmässä vallitsevista rooleista.
SaiPan mukaan Lehterä oli tietoinen toimintamallista ja sen tavoitteista ja palaverilla oli hänen hyväksyntänsä.
– Tavoitteena oli se, että jokainen miettii omaa rooliaan joukkueessa ja sitä kautta lisää itsensä johtamista. Yhtenä merkittävänä tavoitteena oli myös löytää joukkueen ydinpelaajat, joihin joukkueen on luontaista tukeutua vaikeissa hetkissä, kuten esimerkiksi vastustajan maalin tai oman jäähyn jälkeen, Ropo avaa palaverin tavoitteita
Joukkueen pelaajille jaettiin vieraspelimatkalla bussissa täytettäväksi paperi, johon oli merkitty joukkueen roolit. Pelaajia pyydettiin anonyymisti merkitsemään itsensä ja kanssapelaajan pelinumero roolien kohdalle.
Joukkueen pelaajille oli paperissa annettu Iltalehden tiedoista poiketen viisi eri roolia: ydinpelaaja, luotettava pelaaja, valikoiva pelaaja, negatiivinen/ulkopuolinen pelaaja, sekä myrkyttäjä.
Ropo korostaa painottaneensa positiivisia asioita ja ettei toimivassa joukkueessa ole ryhmän häiriköiviä rooleja edustavia pelaajia. Osa pelaajista koki kyselyn kuitenkin negatiivisesti ja kapteenisto otti asian esille, jonka jälkeen siitä luovuttiin. Apuluotsi myöntää ettei kaikki mennyt kuten piti.
– Kyselyssä käytetyt termit ”negatiivinen ja myrkyttäjä” olivat minulta selkeästi virhe, Ropo toteaa.
Apuluotsin mukaan joukkueen kanssa käytiin vielä seuraavassa palaverissa läpi ryhmän erilaisia rooleja. Hän toteaa ettei alkuperäinen uutinen antanut tapauksesta oikeaa kuvaa.
– Iltalehden uutisessa oli useita asiavirheitä. Perssonin lähtöä, Ramstedtin sivussa olemista tai Kohon lopettamista ei voi liittää tähän. Yksikään ryhmän kategoria ei myöskään ollut syöpä. Kyseistä sanaa ei myöskään käytetty keskusteluissa joukkueen kanssa, Ropo painottaa.
SaiPan kapteeni Elmeri Kaksonen vahvistaa tapahtumien kulun.
– Osa pelaajista koki pelaajien jaottelun eri kategorioihin negatiivisesti ja otimme kapteenistossa asian esiin valmennuksen kanssa. Yhdessä päätimme, että toteutamme asian toisella tavalla. Tuomon ja palaverin tarkoitukset ja tavoitteet ovat olleet positiiviset, mutta toteutustapa oli tarpeellista muuttaa. Tämä asia on käsitelty myös koko joukkueen keskuudessa ja keskittymisemme on jo huomisessa pelissä, Kaksonen kommentoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?