RoKi – Ketterä: Imatralaisilla pelirasitusta

Mestis
RoKi – Ketterä
Sunnuntai 02.02. klo 15:30
RoKi ja Ketterä pelaavat sunnuntaina rästipelin, joka jäi aikaisemmin pelaamatta rovaniemeläisten jäähallin jäädytyskoneiston annettua periksi. Erikoista tässä on se, että joukkueet pelasivat Rovaniemellä jo eilen vastakkain ja Ketterä voitti ottelun lukemin 1-4.
RoKin kausi ei ole ollut helppo ja joukkue on tällä hetkellä sarjajumbona – tosin kaksi peliä vähemmän pelanneena kuin viimeistä edellinen Hokki. RoKi painoi eilen päälle alussa kovasti, mutta heikko toinen erä vei mahdollisuudet voittoon. Peli-ilme ei kuitenkaan ollut kokonaisuudessaan huono, mutta laadukkaan kuusikymmentäminuuttisen ylläpitäminen tuotti jälleen vaikeuksia.
Ketterän viikko on ollut todella rankka, sillä joukkue pelaa neljännen pelinsä viidenteen päivään. Yhdessä matkustamisen tuoman rasitteen kanssa tämä voi näkyä sunnuntaina puutumisena. Maso Lehtosen joukkio on solidin kauden pelanneena sarjassa toisena ja sinällään tasoero RoKiin on merkittävä. Peli alkaa sunnuntaina jo iltapäivällä, joten palautumista eilisestä pelistä jää reilusti alle vuorokausi.
Lyö vetoa ottelusta:
Joukkueiden palautumista on vaikea arvioida, mutta RoKilla on tällä viikolla alla yksi peli vähemmän, eikä matkustamista ollenkaan. Annetaan kotijoukkueelle varovaista pelisuositusta: Tasoitusveto, RoKi +0.5 kertoimella 1,97. Jo varsinaisen ajan tasapelillä siis ollaan lunastuksen syrjässä kiinni.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?