Paljastus kulisseista: Kaupatulle tähtipelaajalle tehtiin jääkylmä temppu NHL:ssä – ”Oli valmis tekemään kaikkensa, jotta…”
Chicago Blackhawksin ja Robin Lehnerin yhden kauden kestänyt matka sai maanantaina päätöksensä, kun ruotsalaisvahti kaupattiin siirtorajan viimeisillä tunneilla Vegas Golden Knightsin riveihin.
The Athletic -lehden toimittaja Mark Lazerus on nyt tarjonnut kitkeriä taustatietoja Lehnerin Blackhawks-ajan loppumisesta.
Lazeruksen mukaan Lehner olisi halunnut jatkaa Blackhawksissa vielä pitkään. Ruotsalainen oli jopa ollut valmis jaloon eleeseen, eli ottamaan palkanalennuksen tulevaan sopimukseensa.
– Se oli äkillinen ja harmittava päätös Lehnerin Blackhawks-ajalle. Lähde Lehnerin läheltä kertoo, että hän oli sanonut Blackhawksille olevansa halukas tekemään kolmivuotisen jatkosopimuksen, koska hän rakastaa olla Chicagossa. Lehner ei kuitenkaan koskaan saanut edes tarjousta Blackhawksilta. Lähde kertoo, että Lehner oli valmis tarjoamaan palkanalennusta, koska hän ”rakasti joukkuetta – nuorempia, kuin myös vanhempia pelaajia” ja ”hän oli valmis tekemään kaikkensa, jotta sopimus saadaan syntymään”, Lazerus avasi.
Lehnerillä oli hieman vastaava tilanne viime kesällä, kun New York Islanders jätti hänet kylmästi ilman jatkosopimustarjousta. LUE TÄSTÄ LISÄÄ.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?