Oho: Tappara marssittaa kaukaloon melkoisen muukalaislegioonan – yli kolmasosa kokoonpanosta ulkomaalaisia!
Tappara luottaa tiistain kotiottelussaan HIFK:ta vastaan kansainvälisyyteen, sillä sen 21 pelaajan kokoonpanosta peräti kahdeksan on ulkomaalaisia.
Kokoonpanossa nähdään ykköspuolustajaparina Adam Polasek (Tshekki) ja Alexander Ytterell (Ruotsi), kakkosketjun keskellä Tyler Morley (Kanada), kolmosketjun sentterinä Steven Iacobellis (Kanada) ja laidalla Charles Bertrand (Ranska), kolmospakkiparissa luutiva Ben Blood (jutun arkistokuvassa, Yhdysvallat), seiskapakkina Jonathan Racine (Kanada), sekä vielä maalivahtina Michael Garteig (Kanada).
Freelance-toimittaja Miika Arponen kertoo Twitter-tilillään kirvesrintojen kokoonpanossa olevien ulkomaalaispelaajien määrän sivuavan Liigan ennätystä kauden 2013-14 jälkeen.
Kahdeksan ulkomaalaista ovat nimenneet kuluvalla kaudella kokoonpanoonsa myös KooKoo ja Lukko. SaiPa teki saman 2014-15 ja 2015-16.
HIFK luottaa laajalti kotimaisiin voimiin, sillä sen kokoonpanosta löytyy vain kaksi ruotsalaispelaajaa, Sebastian Dyk ja Johan Motin.
Ryhmään noin viikko sitten liittynyt jenkkipakki Jeremy Dehner ei ole vielä päässyt tositoimiin, mutta hypännee HIFK:n nettisivujen mukaan vielä tällä viikolla askiin.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä