NHL-seurapomo paljastaa: tähtihyökkääjän siirto houkutteli – yksi syy tappoi kiinnostuksen
New York Rangersin kokenut hyökkääjä Chris Kreider oli koko alkuvuoden puhutuin NHL:n siirtohuhujen kestokohde, aina siihen saakka kun jenkkitähti solmi nykyisen seuransa kanssa 7-vuotisen jatkosopimuksen vain muutamaa tuntia ennen siirtotakarajan umpeutumista.
Miehen palveluksista oli kiinnostunut myös hallitseva Stanley Cup -mestari St. Louis Blues. Seuran GM Doug Armstrong paljastaa nyt, että tieto supertähti Vladimir Tarasenkon paluuajankohdan aikaistumisesta oli viimeinen sinetti sille, ettei seura lopulta tehnyt tarjousta Rangers-hyökkääjästä.
– Kiinnostuksemme lopahti rehellisesti sanottuna silloin, kun saimme tietää Vladdyn palaavan. Mikäli eläisimme 1990-lukua, olisimme olleet ehdottomasti kiinnostuneita hänestä (Kreiderista). Mutta palkkakattoaikakaudella tilanne on tämä. Tiesimme, että Vladdyn palatessa joutuisimme raivaamaan x-määrän tilaa palkkakatostamme. Emme halunneet sekoittaa ydinryhmäämme ja heikentää joukkueen kemiaa niin lyhytnäköisellä peliliikkeellä, Armstrong kertoo mediatilaisuudessa.
Kreider olisi ollut todennäköisesti Bluesille vain loppukauden mittainen täsmävahvistus, sillä miehen 4,625 miljoonaa kaudessa tuottava nykyinen sopimus olisi umpeutunut tulevana kesänä. Siirron sijaan 28-vuotias jenkkilaituri allekirjoitti Rangersin kanssa 7-vuotisen jatkopahvin, joka takaa koko uransa seuraa edustaneelle luottohyökkääjälle jatkossa 6,5 miljoonan dollarin vuositulot.
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?