HPK – HIFK: Leijona-poissaolot rokottavat
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
HPK – HIFK
Keskiviikko 05.02. klo 18:30
Leijonat ovat jo kokoontuneet yhteen Euro Hockey Tourin seuraavaa legiä varten, mutta se ei estä Liigaa vetämästä usean pelin kierroksia keskiviikkona ja perjantaina. Tämä aiheuttaa liigajoukkueille hankalia tilanteita: esim. tämä tuiki tärkeä ottelu HPK:n ja HIFK:n välillä kärsii maajoukkuemiesten poissaolosta.
Kerholta maajoukkueen mukana ovat Elmeri Eronen, Petteri Nikkilä sekä Jere Innala. Lisäksi päävalmentaja Antti Pennanen osallistuu Leijonien touhuihin näinä päivinä. HPK:lla on alla hieno vierasvoitto Kärpistä – tosin sitä ennen joukkue hävisi kolme kovaa peliä. Pelillisesti joukkue on kuitenkin hienossa iskussa, mutta maajoukkuekomennusten päällekkäisyys kuppaa hämeenlinnalaisia häijyllä tavalla.
HIFK jatkaa rosteriinsa nähden luvattoman epätasaisia otteita. Kotiottelu KalPaa vastaan piti olla hallussa, mutta käsittämätön loppuminuuttien sulaminen pilasi muuten hyvän pelin. Isossa kuvassa Jarno Pikkaraisen suojatit ovat suoriutuneet kuitenkin hyvin – mikä näkyy esim. roimasti parantuneessa puolustuspelissä. Myös HIFK lähtee vajaamiehisenä kamppailuun, kun Frans Tuohimaa ja Jere Sallinen ovat leijonahommissa. Lisäksi Teemu Turunen, Otto Paajanen sekä Lennart Petrell ovat loukkaantuneita.
Lyö vetoa ottelusta:
Poissaolot sattuvat enemmän Kerhoon, jonka rosterin laajuus ei millään pärjää HIFK:n vastaavalle. Stadilaiset ovat varmasti saaneet palautteen KalPa -pelin lopusta ja tulevat otteluun sisuuntuneena. Vetosuositus on HIFK voittaa ottelun (sisältää mahd. jatkoajan ja rangaistuslaukaukset) kertoimella 1,89. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Jokerit-tähdelle kova rangaistus – törkytemppu toi pitkän pelikiellon
- Expressen: Färjestad-hyökkääjä lähtökuopissa – neuvottelee Liiga-sopimuksesta
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Mitä ihmettä tapahtui Patrik Laineelle?
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Liiga-seuralle järkälemäinen vahvistus – ”Tässä teidän kärkihankinta”
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Kärpissä ovi käy – neljä pelaajaa ulos!