The Athletic -lehden toimittaja Allan Mitchell otti maanantaina kolumnissaan kantaa Edmonton Oilersin potentiaalisista vaihtonappuloista helmikuun NHL:n siirtorajalle.

Mitchell nosti hieman jopa yllättäen esille suomalaisen Aapeli Räsäsen yhdeksi mahdolliseksi vaihtokaupan vastikkeeksi.

– Räsänen pelasi kaksi ensimmäistä kauttaan Bostonin yliopistossa sentterinä, ja hän oli siinä roolissa tehokas kahden suunnan pelaaja. Tällä kaudella hänen numeronsa ovat kuitenkin saaneet kovan nousun, kun hän on päässyt pelaamaan Alex Newhookin ja Mike Hardmanin kanssa samassa ketjussa. Oilers ei ole vielä tehnyt NHL-sopimusta hänen kanssaan, ja rightin puolen laitahyökkääjä, joka kykenee pelaamaan myös sentterinä, omistaa vaihtoarvoa. Jos Oilers ei aio tehdä sopimusta Räsäsen kanssa, olisi hän pelaaja, jonka oikeudet voisivat olla liikutettavissa, Mitchell pyöritteli.

Tapparan juniorimyllyssä oppinsa saanut Räsänen pelaa kolmatta kauttaan yliopistosarja NCAA:ssa. 21-vuotias hyökkääjä on kerännyt tällä kaudella 22 otteluun komeat pisteet 9+11=20.

Räsänen on Oilersin vuoden 2016 kuudennen kierroksen (153.) varaus.