KHL
Vitjaz – Jokerit
Tiistai 14.01. klo 18:30

Jokerit matkaa tiistaina Moskovan eteläpuolelle Podolskiin, jossa paikallinen Vitjaz isännöi narripaitoja. Jokerien hienot otteet ja ennätyspitkä pisteputki saivat lopun Tallinnassa pelatussa ottelussa, kun Severstal haki pisteet lukemin 2-5. Vitjaz on puolestaan ollut pelaajakaupoissa antavana osapuolena, eikä ole enää samassa vahvuudessa kuin alkukaudesta.

Vitjaz haki sunnuntaina pisteet Neftehimikiltä, vaikka oli pelillisesti ottelussa altavastaaja. Ville Lajunen ja Joonas Nättinen jäivät ottelussa tehopisteittä. Vitjaz on viime otteluissaan napsinut pisteitä ihan mukavasti, vaikka se on joutunut luopumaan joistain parhaista pelimiehistään: mm. Miro Aaltonen siirtyi ennen joulua SKA Pietariin. Lisäksi Vitjazia heikentää tehomies Alexandr Seminin poissaolo. Joukkue taistelee kuitenkin kynsin hampain pudotuspelipaikasta.

Jokerit ei ollut Tallinnan pelissä parhaimmillaan ja lisäksi maalivahti Antti Niemellä oli jälleen vaikeuksia vastata KHL:n vaatimuksiin. Tähän otteluun Lauri Marjamäen kiekkosoturit tulevat varmasti sisuuntuneena ja odotan Janis Kalninsin palaavaan uuniin tässä ottelussa. Perustasoltaan Jokerit on joukkueista selkeästi parempi ja varmasti motivoitunut nousemaan yhä tiukemmin mukaan Läntisen konferenssin kärkitaistoon.

Lyö vetoa ottelusta:

Pelivalinta on tähän otteluun melko helppo tehdä. Jokereita puoltaa tiistaina moni asia ja odotan sen palaavan pistekantaan. Vetosuosituksena on siis vierasvoitto: Jokerit voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,85.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO