U20 Kanada – Venäjä: Kanada suosikkina finaaliin
Nuorten MM-kisat
U20 Kanada – Venäjä
Sunnuntai 05.01. klo 20:00
Kanada ja Venäjä pelaavat tämän vuoden nuorten MM-kisojen finaalissa. Joukkueet hoitivat eilen leiviskänsä välierissä ja pääsevät nyt tavoittelemaan himoittua MM-pokaalia. Kanada voitti mestaruuden kaksi vuotta sitten Buffalossa. Venäjä pääsi viimeksi loppuotteluun Helsingissä 2016, mutta silloin Suomi oli finaalissa etevämpi.
Eilen Kanada murskasi Suomen välierässä 5-0. Kanada oli alussa valmiimpi, eikä Suomi pystynyt vastaamaan kanadalaisten paineeseen ottelun alussa. Peli tasoittui siinä vaiheessa, kun se oli jo ratkennut ja Kanada pystyi intensiteettiä laskemalla säästämään paukkuja tämän illan otteluun. Kanadan ainut tappio kisoissa tuli alkusarjassa juuri Venäjää vastaan – numerot 6-0 eivät kyllä täysin vastaa ottelun pelitapahtumia. Mestaruuden lisäksi kyseessä on siis revanssiottelu kanadalaisille.
Venäjä selvitti Ruotsin eilen jatkoajalla lukemin 5-4. Venäjä oli viisikkopelissä vahvempi, mutta maalivahtipeli epäonnistui siinä määrin, että venäläiset turvautuivat kolmannessa erässä maalivahdin vaihtoon. Tämä onkin suurin yksittäinen kysymysmerkki Venäjällä tällä hetkellä. Alkusarjassa joukkue hävisi kahdesti, sillä Tshekki ja USA olivat parempia keskinäisissä otteluissa. Venäjällä on loppuotteluun hyötynään muutaman tunnin lepoetu.
Lyö vetoa ottelusta:
Kanada vaikuttaa tällä hetkellä tasapainoisemmalta ja varmemmalta yhdistelmältä – mitenkään väheksymättä Venäjän viisikkopelin tehoa. Oma suosikkini finaalissa on kuitenkin Kanada ja vetosuosituksena on Kanada voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,09. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?